sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Sara Sieppi, Miss Suomi 2011

Tänä iltana Sara Sieppi luopuu Miss Suomen kruunustaan ja uusi tyttö kruunataan vuodeksi eteenpäin kantamaan Miss Suomen velvollisuuksia. Miss Suomi -blogi haastatteli lyhyesti Saraa juuri ennen Miss Suomi 2012 finaalia.

Mikä sai sinut lähtemään Miss Suomi -kisaan mukaan?
  - Lähdin kilpailuun mukaan isosiskoni yllyttämänä. Minulla oli meneillään välivuosi, joten mietiskelin, että olisiko nyt oikea aika hakea mukaan kilpailuun vai odottaa vielä muutama vuosi. Isosiskoni tsemppaamana laitoin kuitenkin hakemuksen menemään, ja siitä alkoikin matka kohti unelmaani.

Mikä oli parasta missikiertueella?
  - Näytökset ja kuvaukset olivat ehdottomasti parasta. Toki ystävystyminen yhdeksään ihanaan persoonaan, joista on tullut todellisia ystäviä kuluneen vuoden aikana.

Sinusta tuli yllättäen hallitseva Miss Suomi viime syyskuussa. Miltä se tuntui?

  - Alussa se tuntui epätodelliselta, sillä en olisi ikinä uskonut niin käyvän. Viikkojen kuluessa vasta aloin ymmärtää, mitä oikeasti oli tapahtunut. Otin kruunun silti hyvillä mielin vastaan. Kun leikkiin ryhtyy, se myös viedään loppuun asti.

Monesti saa lukea, että missivuosi ei tuo paljon työtarjouksia eikä keikkaa. Miten on ollut sinulla?
  - Perintöprinsessana minulla oli keikkaa silloin tällöin. Työskentelin silti samassa työpaikassa, missä ennen kilpailua sekä tein keikkaa siinä ohessa. Miss Suomeksi tultuani muutin Helsinkiin, ja sen jälkeen elämäni muuttuikin aika kiireiseksi.

Minkälainen kokemus Miss Maailma –kisa oli?

  - Se oli mielenkiintoinen kokemus, joka avarsi minun näkemystäni koskien ulkomaisia kilpailuja kohtaan. Meininki siellä on aivan erilainen, mitä Suomessa. Omaksi harmikseni epäonnistuin täysin tuomarihaastattelussa, ja vasta lopuksi sain tietää, että se määräsi lopullisen sijoitukseni. Kokemusta en silti vaihtaisi mihinkään, mutta en myöskään lähtisi kilpailuun uudelleen mukaan. Meidät täältä Suomesta lähetetään aika tyhjin eväin suurille estraadeille.

Oliko missivuosi kaikkea sitä mitä olit kuvitellut?
  - Oli! Se oli kertakaikkisen ikimuistoinen vuosi, jota muistelen ilolla. Tätä vuotta en vaihtaisi mihinkään. Saan olla kiitollinen, että pääsin kokemaan tämän kaiken.

Mitä aiot nyt tehdä kun olet luovuttanut Miss Suomen kruunun eteenpäin?
  - Jatkaa elämää yhtä kokemusta rikkaampana eteenpäin. Teen samoja töitä, mitä olen tämän vuoden aikana päässyt tekemään sekä toivon, että saan vielä lisää mielenkiintoisia työtarjouksia. Jossain vaiheessa toki haluan opiskella itselleni vielä kunnon ammatin. Elämä siis jatkuu!

Neuvosi uudelle Miss Suomelle?
  - Ole täysin oma itsesi, äläkä yritä esittää ketään muuta. Todella kliseinen neuvo, mutta ehdottoman tärkeä! Muista myös nauttia jokaisesta hetkestä, sillä elät ikimuistoista aikaa.

Toivotamme Saralle kaikkea hyvää tulevaisuuteen. Miss Suomi 2012 tänään MTV3:lla klo19.30

maanantai 23. tammikuuta 2012

Sinkkuelämää ja Kiira Korpea ihaillen!


Selvitetäänpä minkälaista musiikkia missimme kuuntelevat, minkälaisia leffoja katselevat ja keitä muita he diggailevat

1. Anni Griinari

Näyttelijä: Johnny Depp, Jasper Pääkkönen
Elokuva: Mamma Mia!, P.S. I Love You, Hachico
TV-ohjelma: Sinkkuelämää, Täydelliset Naiset, Lemmenkipeät
Artisti: Hurts, Herra Ylppö
Kirja: Sinkkuelämää –kirjat yms.
Urheilija: Teemu Pukki (kotkalaiset kunniaan)

2. Anna Tallgren

Näyttelijä: Adam Brody
Elokuva: Book of Eli
TV-ohjelma: Disaster Date
Artisti: Rihanna
Kirja: Battlefield of the Mind
Urheilija: Kiira Korpi

3. Taru Sokka

Näyttelijä: Cameron Diaz, Johnny Depp
Elokuva: Slumdog Millionare
TV-ohjelma: Helppo elämä
Artisti: Pendulum, Inna ja monet muut
Kirja: Tuhat loistavaa aurinkoa
Urheilija: Kiira Korpi

4. Sara Chafak

Näyttelijä: -
Elokuva: Disneyn klassikkopiirretyt
TV-ohjelma: Simpsonit
Artisti: -
Kirja: Paljon tulee luettua, mutta lempikirjaa ei löydy
Urheilija:  -

5. Laura Ahola

Näyttelijä: Sarah Jessica Parker, Brad Pitt
Elokuva: Niitä on monia. Pidän komedioista
TV-ohjelma: Sinkkuelämää
Artisti: Rihanna, Tiesto, Pitbull
Kirja: Audrey Hepburnin elämä
Urheilija: David Beckham

6. Viivi Suominen

Näyttelijä: Alexander Skarsgård
Elokuva: Ylpeys ja ennakkoluulo
TV-ohjelma: True Blood, Criminal Minds
Artisti: The Ting Tings
Kirja: Nora Roberts ”Suloinen kosto”
Urheilija: Rauman Lukon kiekkoilijat

7. Sabina Särkkä

Näyttelijä: Channing Tatum
Elokuva: Inception, Notebook
TV-ohjelma: Sinkkuelämää
Artisti: The Sounds
Kirja: En ole vielä löytänyt, mutta tykkään lukea Lauren Conradin kirjoittamia kirjoja englanniksi
Urheilija: Teemu Selänne

8. Krista Haapalainen

Näyttelijä: Aku Hirviniemi. Krista Kosonen on myös nousussa rankingissäni
Elokuva: Rakastan animaatioelokuvia
TV-ohjelma: Simpsonit
Artisti: Monia esim. Coldplay
Kirja: Kansantalouden perusteet
Urheilija: Kilpa-aerobickaaja Mika Keränen

9. Jonna Kolehmainen

Näyttelijä: Jasper Pääkkönen
Elokuva: Jos rakastat ja P.S. I Love You
TV-ohjelma: Salatut elämät, Sinkkuelämää, Smallville, musiikkiohjelmat
Artisti: Antti Tuisku, Kaija Koo
Kirja: Gossip Girl
Urheilija: Kiira Korpi

10. Sanna-Kaisa Saari

Näyttelijä: Pidän niin monesta, etten pysty sanomaan suosikkia
Elokuva: Kaikki Disney-elokuvat, erityisesti Leijonakuningas
TV-ohjelma: Californication, Fringe
Artisti: Niitä on monia
Kirja: Da vinci code
Urheilija: Kiira Korpi

lauantai 21. tammikuuta 2012

Ihanat missit Oulun Edenissä















Tässä muutamia tunnelmapaloja Oulun Kylpylä Edenistä.
10 suloista, nuorta ja lupaavaa Miss Suomi-ehdokasta oli missikuvaaaja Hans Lehtisen kuvattavana sekä jakamassa nimmarikortteja ennen matkaa Hummerilla Suomu-tuntureille.
Jokainen, jolla on mahdollisuus tavata missit livenä, suosittelen! Sitä muuttuu äkkiä ne suosikit ihan uusiksi tai tulee 10 suosikkia tilalle, joista pitäisi valita se kaunein, ihanin, sosiaalisin ja täydellisin Miss Suomi ;)

tiistai 17. tammikuuta 2012

10. SANNA-KAISA SAARI

Viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisempänä, esittelyssä on Sanna-Kaisa Saari. 24-vuotias Sanna-Kaisa tulee Turusta ja hän toimii risteilyemäntä sekä on myös journalistiikan kandi. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu journalistiikan maisteriopintojen suorittaminen ja jonain päivänä oman yrityksen perustaminen. Sanna-Kaisan harrastuksiin kuuluvat leipominen ja TV-pelit. Rentoutuminen tapahtuu katsomalla elokuvia tai kuuntelemalla musiikkia. Kotona jännittävät äiti, isä ja vanhemmat sisarukset.

Sanna-Kaisan suosikki-Miss Suomi on vuoden 1975 Miss Universum, Suomen oma Anne Pohtamo, sillä tämä on arvokkaasti ja fiksusti kantanut niin Miss Suomen kuin Miss Universum –tittelin. Sanna-Kaisa ei ota kantaa Pia Pakarisen kruunusta luopumiseen sen enempää, sillä hän kokee, että Pialla oli omat yksityiset syyt toimia kuten toimi. Sanna-Kaisa olisi mielestään hyvä Miss Suomi, sillä hän on ulospäinsuuntautunut, kielitaitoinen ja ahkera työntekijä ja näitä piirteitä Miss Suomi hänen mielestään tarvitsee. Mahdolliseen kansainväliseen kilpaan Sanna-Kaisa aikoisi valmistautua vanhoja kisanauhoituksia katselemalla ja harjoittelemalla kaikkea mitä kisoihin voisi tarvita.

Presidentinvaaleja Sanna on seurannut ja kävi lauantaina muiden missikandidaattien kanssa äänestämässä.

9. JONNA KOLEHMAINEN

Numerolla yhdeksän voitosta kisaa Suonenjoelta lähtöisin oleva Jonna Kolehmainen. 20-vuotias Jonna on kisan kuopus ja asustaa tätä nykyä Espoossa. Harrastuksia löytyy roppakaupalla, Jonna nimittäin laulaa, soittaa koskettimia, käy kuntosalilla, lenkkeilee, lukee ja kirjoittaa kolumneja. Vaikka Jonna onkin Miss Suomi –kisan kuopus, kotona hän ei sitä ole. Kotijoukoissa nimittäin kannustavat pikkusisko ja pikkuveli yhdessä vanhempien kanssa. Jonna toimii mielenterveystyössä lähihoitajana ja tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu opintojen jatkaminen sairaanhoitajaksi. Matkustella hän haluaa myös ja jossain vaiheessa perustaa oman perheen. Jonna rentoutuu sohvalla tv:n parissa, katselemalla elokuvan tai lukemalla hyvän kirjan. Toisinaan myös pitkät juttutuokiot hyvän ystävän kanssa voivat olla rentouttavia.

Satu Tuomisto on myös Jonnan suosikki-Miss Suomi, syystä että tämä on ollut hyvällä tavalla paljon esillä ja hoitanut työnsä hyvin. Jonna mainitsee myös Essi Pöystin, johon hän itse samaistuu musikaalisena ja hoitoalan työntekijänä. Jonna toteaa, että jokainen tekee omat päätöksensä, mutta itse olisi Pia Pakarisen tapauksessa hoitanut Miss Suomen kunniatehtävän loppuun asti. Itseään Jonna pitää hyvänä valintana uudeksi Miss Suomeksi, koska hän on edustava, persoonallinen ja muuntautumiskykyinen, hoitaa aina työnsä kunnialla alusta loppuu saakka ja tulee hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Jos Jonna menestyy Miss Suomi -kisassa kärkikolmikkoon asti, hän valmistautuisi kansainväliseen kilpailuun opiskelemalla englantia lisää ja treenamalla kropan huippukuntoon. Hän aikoisi myös tutustua kisojen isäntämaahan hyvin etukäteen.

Suosikkiehdokas presidentinvaaleissa oli tiedossa jo semifinaalipäivänä ja hänen numeronsa Jonna kävikin viime lauantaina raapustamassa äänestyslipukkeeseen.

maanantai 16. tammikuuta 2012

8. KRISTA HAAPALAINEN

Numerolla kahdeksan tänä vuonna kisaa 21-vuotias Krista Haapalainen. Turkulainen nuori neito harrastaa kilpa-aerobickia naisten sarjan SM-tasolla. Krista opiskelee liiketaloutta ja tulevaisuudessa hän haluaisi olla markkinointisuunnittelija, jonka työt liittyisivät esimerkiksi kauneusalaan. Kotona Kristan puolesta jännittää poikaystävä. Kristalla on selkeä ajatus rentoutuksesta: suklaa + sohva. Mutta muutoin Krista rentoutuu myös urheilun avulla.

Krista nimeää Suomen viimeisimmän Miss Universumin, Anne Pohtamon, suosikki-Miss Suomekseen. Anne Pohtamo on Kristan mielestä klassisen kaunis nainen, eikä liian mallimainen. Krista kokee, että Pia Pakarisen kruunusta luopumisessa oli sekä hyvät että huonot puolet. Hyvää oli se, että asia herätti keskustelua ja sai aikaan muutoksia, mutta Kristan mielestä pitäisi kyllä tietää mihin sitoutuu. Krista olisi mielestään hyvä Miss Suomi, sillä hän on loistava esimerkki terveellä ja urheilullisella elämäntavallaan. Hän on tehnyt paljon samankaltaisia hommia, joten Krista kokee olevansa ammattilainen. Jos paikka kolmen parhaan joukosta irtoaa, aikoisi Krista palkata itselleen hyvän personal trainerin ja hyvissä ajoin valmistautua niin fyysisesti kuin henkisestikin kansainväliseen kilpailuun.

Presidentinvaaleja Krista sanoo seuranneensa ja tehneensä muutamia vaalikoneita. Äänestyslapunkin hän otti varuiksi mukaan matkalle ja sille tulikin käyttöä, kun kandidaatit kävivät lauantaina äänestämässä.  

7. SABINA SÄRKKÄ

Seitsemäntenä esittelyssä on luonnollisesti kilpailijatar numerolla seitsemän, 23-vuotias Sabina Särkkä. Tämä helsinkiläisneito on ammatiltaan kosmetologi ja suunnitelmissa onkin, että hän saisi tulevaisuudessa toimia ammattinsa parissa. Myös mallintöiden ja toivon mukaan missitöiden jatkaminen on suunnitelmissa. Sabinaa kannustavat kotijoukoissa isä, äiti, isoveli ja isosisko. Sabina harrastaa aerobickiä, kuntosalia, lumilautailua ja matkustelua. Hän rentoutuu kotisohvalla hyvän elokuvan ja ruuan äärellä.

Sabina oli 7-vuotias kun Miss Suomeksi vuonna 1996 valittiin turkulainen Lola Odusoga. Ja siitä lähtien Lola on ollut neidon suosikkimissi. Sabinan mukaan tämä on hoitanut missin työt ja julkisuuden hienosti. Sabinasta Suomi saisi hyvä missin, sillä hän toisi iloisen, reippaan ja energisen olemuksensa esille. Jalat pysyvät myös tiukasti maassa. Sabina olisi mielestään myös hyvä esikuva nuorille tytöille. Sabina sanoo, että olisi itse toiminut erilailla, mutta Pia Pakarisen kruunusta luopuminen oli hänen päätöksensä. Jos menestystä itselle tulee Miss Suomi –kisoissa, aikoo Sabina pitää itsestään huolta henkisesti ja fyysisesti tulevaa kansainvälistä kilpailua varten. Hän lisää vielä: Haluan voittaa!

Presidentinvaaleja Sabina on seurannut ja aikoo toki äänestää, mikäli kiertueella siihen on mahdollisuus. 

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

6. VIIVI SUOMINEN

24-vuotias Viivi Suominen on tuttu kasvo kahden vuoden takaa. Vuoden 2010 missifinaalissa jo kisannut Viivi kokeilee nyt onneaan toistamiseen. Raumalta lähtöisin, mutta nykyään Turussa asustava estenomi harrastaa karting-autoilua, lenkkeilyä ja salilla treenaamista. Viivi on toiminut myös mallina ja juontajana. Tulevaisuuden suunnitelmissa siintää Miss Suomi –kilpailun voitto ja sitä kautta avautuvat työtilaisuudet, joidenka ansiosta hän voisi rakentaa uraa mallina ja juontajana eteenpäin. Viivin kotijoukoissa kannustavat vanhempien lisäksi veli ja sisko. Poikaystävä pitää peukkuja pystyssä Kalifornian Santa Barbarasta käsin. Viivin saa rentoutumaan illanvietto hyvien ystävien seurassa ja hyvän elokuvan katselu.

Viivi olisi mielestään hyvä Miss Suomi, sillä hän on helposti lähestyttävä kuin naapurintyttö, mutta samalla kunnianhimoinen ja määrätietoinen nainen, joka haluaa edetä urallaan. Neito uskoo Miss Suomi –kilpailun olevan hänen mahdollisuutensa toteuttaa tämä kaikki. Suosikki-Miss Suomekseen Viivi nimeää Noora Hautakankaan, sillä tämä on todella upea ja edustava nainen, joka on edennyt hienosti urallaan eteenpäin missikauden jälkeen. Viivi toteaa, että Pia Pakarisen päätöstä luopua kruunustaan on kunnioitettava, sillä se oli hänen oma valintansa. Viivi itse olisi kuitenkin hoitanut asian toisin. Viivi aikoo treenata monipuolisesti vartaloaan, harjoittelemalla esiintymistä sekä englanninkielellä puhumista tulevaa kansainvälistä kilpaa varten, mikäli menestyy Miss Suomi –kisassa kolmen parhaan joukkoon.

Presidentinvaaleja Viivi ei ole pahemmin seurannut, mutta sanoo äänensä menneen Sauli Niinistölle, kun missikokelaat kävivät eilen äänestämässä.

5. LAURA AHOLA

Kilpailunumerolla viisi esittäytyy espoolainen Laura Ahola. 22-vuotias Laura on ammatiltaan meikkaaja-maskeeraaja, jonka harrastuksiin kuuluvat kuntosali, lenkkeily ja myös leipominen. Rentoutuminen tapahtuu viettämällä aikaa ystävien kanssa sekä elokuvia katsellen. Myös leipominen ja ruanlaitto on yksi rentoutumiskeino. Lauran tulevaisuuden suunnitelmat ovat hyvin selkeät; hän toivoo, että seuraava vuosi olisi täynnä Miss Suomen edustustehtäviä. Neidon kotijoukoissa jännittävät vanhemmat sekä pikkuveli.

Lauran suosikkivoittaja menneiltä vuosilta on Satu Tuomisto, sillä tämä hoiti missitehtävänsä hienosti ja on sen jälkeen luonut upean uran itselleen. Pia Pakarisen päätös luopua kruunusta ei Lauran mielestä ollut hyvä päätös. Itseään Laura pitäisi hyvänä valinta Miss Suomeksi, koska hän on luonteeltaan positiivinen, energinen ja myös hyvin päättäväinen nainen, joka hoitaa saamansa tehtävät alusta loppuun parhaansa mukaan. Jos paikka kärkikolmikosta irtoaa, aikoo hän treenata kovasti kansainväliseen kilpaan käymällä kuntosalilla ja treenaamalla yleistä esiintymistä mahdollisimman paljon.

Miss Suomi -kandidaatit kävivät eilen ennakkoäänestämässä presidentinvaaleissa. Mukana myös Laura, joka kertoi seuranneensa jonkin verran vaaleja ja totesi samalla äänestysoikeuden käyttämisen olevan jokaisen kansalaisen velvollisuus.

lauantai 14. tammikuuta 2012

4. SARA CHAFAK

Sara Chafak on 21-vuotias neito Helsingistä ja tämän vuoden missikatraan kilpailijatar numerolla neljä. Sara opiskelee kauppakorkeakoulussa, Estonian Business Schoolissa. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä vaiheessa ja Sara toteaakin, ettei halua suunnitella liikaa, sillä tulevaisuus ei useinkaan mene suunnitelmien mukaan. Sara kertoo rentoutuvansa elokuvia katsellen ja hyvää ruokaa syöden. Sitä ei kuulemma voita mikään. Saralla on kolme veljeä ja yksi sisko, jotka jännittävät kotijoukoissa vanhempien lisäksi.

Saran ehdoton suosikki-Miss Suomi on Lola Wallinkoski (o.s. Odusoga), sillä tämä on Saran mukaan edustava ja hänen saavutuksensa ovat huikeita. Sara uskoo, että hän voisi pärjätä Miss Universum –kisoissa Lolan ja Anne Pohtamon tavoin. Hän myös uskoo, että eksoottinen ulkonäkö on hyväksi valittaessa uutta Miss Suomea, sillä niin hän erottuu muista. Sara lisää myös, että hän on päättäväinen nainen joka antaa työlleen kaiken eikä luovuta, sillä se ei kuulu hänen luonteeseen. Kysyttäessä mielipidettä Pia Pakarisen päätökseen luopua kruunusta, Sara toteaa sen olleen tämän oma päätös ja mitään tässä maailmassa ei ole pakko tehdä kuin kuolla. Mahdolliseen edustusmatkaan kansainväliseen missikilpailuun, mikäli menestystä Miss Suomi –kisoissa tulee, Sara aikoo valmistautua treenaamalla ulosantiaan kaikin mahdollisin tavoin.

Presidentinvaaleja Sara ei ole ehtinyt seuraamaan koulun ohella, mutta aikoo toki äänestää. Vaan ketä? Sen Sara jättää omaksi salaisuudekseen.

3. TARU SOKKA

Kolmantena esittelyvuorossa on 22-vuotias Taru Sokka. Taru on kotoisin Tampereelta, mutta muutti muutama vuosi sitten Espooseen. Uudenvuodenpäivänä vuosia täyttänyt fysioterapiaopiskelija kertoo harrastavansa monipuolista liikuntaa; tanssia, lenkkeilyä ja salilla käyntiä. Kun on rentoutumisen aika, se tehdään ulkoillen, hyvää musiikkia kuunnellen ja viettäen aikaa ystävien kanssa. Taru haluaa tulevaisuudessa toteuttaa unelmia ja matkustella. Hän toivoo myös onnellista elämää ja terveenä pysymistä. Tarulle perhe on todella tärkeä ja kotona hänen puolesta jännittävät äiti, isä ja isoveli.

Ei kahta ilman kolmatta, sillä Tarukin nimeää Satu Tuomiston suosikikseen entisistä Miss Suomista, sillä tämä oli hyvä esikuva ja hoiti missivuotensa esimerkillisesti. Pia Pakarisen kruunusta luopumista Taru pitää rohkeana tekona, mutta samalla pohtii, kokiko tämä Miss Suomen tehtävät todella niin hankaliksi, että moiseen päätökseen päätyi? Taru sanoo, että hänestä tulisi hyvä Miss Suomi, sillä hän ei luovuta helpolla ja kestää paineita. Taru kuvailee itseään myös skandinaaviseksi, edustavaksi, aurinkoiseksi ja ystävälliseksi ihmiseksi, joka tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja on esimerkillinen teoillaan ja toiminnoillaan. Jos Taru pääsee kolmen parhaan joukkoon, aikoo hän valmistautua tulevaan kansainväliseen kilpailuun pitämällä huolta itsestään niin henkisesti kuin fyysisestikin, harjoittelemalla kielitaitoa ja haalimalla itselleen pukuja ja asennetta.

Taru on seurannut presidentinvaaleja ja aikoo tietenkin äänestää, mikäli kiertuekiireet antavat siihen mahdollisuuden.

perjantai 13. tammikuuta 2012

2. ANNA TALLGREN

Kilpailijatar numerolla kaksi on 21-vuotias Anna Tallgren. Lohjalta kotoisin oleva neito harrastaa taitoluistelua, kuntosalilla käyntiä ja lenkkeilyä. Lenkkeily ulkoilmassa onkin Annan mukaan paras mahdollinen tapa rentoutua. Anna on koulutukseltaan merkonomi ja tulevaisuuden suunnitelmissa siintää opiskelemaan hakeutuminen ja uran luominen. Kotijoukoissa peukkua pitävät pystyssä vanhemmat sekä iso- ja pikkusisko.

Satu Tuomisto on myös Annan suosikki-Miss Suomi, sillä hän suoriutui missivuodestaan arvokkaasti. Pia Pakarisen kruununluopumisesta Anna toteaa, että se oli Pian oma valinta, mutta olisi itse toiminut toisin. Vuoden 2012 Miss Suomeksi Anna olisi omien sanojensa mukaan hyvä valinta, sillä hän on sosiaalinen, ahkera sekä ulospäin suuntautunut. Jos niin hyvin käy, että paikka kolmen kärjestä tänä vuonna irtoaa, aikoo hän valmistautua kansainvälisiin kilpailuihin pitämällä huolta ulkonäöstään, sekä henkisellä valmistautumisella. Myös kielitaidossa olisi kuulemma petrattavaa.

Presidentinvaaleja Anna on seurannut ja aikoo äänestää mikäli kiertue antaa siihen mahdollisuuden.

1. ANNI GRIINARI

Numerolla yksi tämän vuoden missikatraasta esittäytyy 21-vuotias Anni Griinari. Kotkasta alun perin lähtöisin oleva Anni asustaa tätä nykyä Helsingissä, jossa hän opiskelee kosmetologiksi. Koulusta valmistumisen jälkeen mielessä on matkustelu ja jossain vaiheessa suunnitelmissa on myös oman perheen perustaminen. Harrastuksina Annilla on kuntosalilla käynti, lenkkeily ja blogikirjoittaminen. Hyvän elokuvan katselu ja hyvä seura ovat parhaat konstit rentoutua. Kotijoukoissa Annia kannustavat isän ja äidin lisäksi pikkuveli sekä pikkusisko.

Annin suosikki-Miss Suomi on  Satu Tuomisto, joka nappasi kirkkaimman kruunun vuonna 2008, sillä Sadulla on oikea asenne ja hän on luonut mahtavan uran missivuoden jälkeen. Anni kertoo itse olevan todella innokas tarttumaan Miss Suomen tehtäviin ja uskoisi olevansa hyvä Miss Suomi, koska hän tulee erittäin hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Missimaailmaa kohahduttanut tempaus Pia Pakariselta, jossa hän luopui missikruunusta oli Annin mielestä rohkea teko, mutta hän ihmettelee kokiko Pia tilanteen todella niin hankalaksi, että kruunusta luopuminen oli se ainut vaihtoehto.

Mikäli Anni sijoittuu Miss Suomi –kisoissa mitalisijoille, aikoo hän valmistautua tulevaan kansainväliseen kilpailuun pitämällä huolta kropastaan ja treenamalla hieman kielitaitoa. Maailmalle hän lähtisi kisaamaan oikeanlaisen asenteen kanssa.

Tulevia presindentinvaaleja Anni on seurannut ja toivoo, että kiertueen aikana on mahdollisuus käydä äänestämässä.

torstai 12. tammikuuta 2012

Miss Suomi 2012 -finalistit


1. Anni Griinari, 21v, 171cm, 55kg, 89-59-90, Kotka

2. Anna Tallgren, 21v, 173cm, 56kg, 95-64-92, Lohja

3. Taru Sokka, 22v, 169cm, 53kg, 88-62-90, Espoo

4. Sara Chafak, 21v, 172cm, 56kg, 84-63-91, Helsinki

5. Laura Ahola, 22v, 170cm, 52kg, 89-65-89, Espoo

6. Viivi Suominen, 24v, 175, 55kg, 86-63-92, Turku

7. Sabina Särkkä, 23v, 178cm, 60kg, 89-64-92, Helsinki

8. Krista Haapalainen, 21v, 173cm, 60kg, 90-62-93, Helsinki

9. Jonna Kolehmainen, 20v, 175cm, 59kg,  90-63-93, Espoo

10. Sanna-Kaisa Saari, 24v, 177cm, 52kg, 88-62-88, Turku