maanantai 22. lokakuuta 2012

Viivin huikea saavutus!



Eilen Japanin Okinawassa käydyssä Miss International 2012 –kisassa meille suomalaisille ropisi makiaa mahantäydeltä, kun edustajamme Viivi Suominen kruunattiin kilpailun ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Voiton vei isäntämaan 25-vuotias Ikumi Yoshimatsu. Jo runsaat kolme viikkoa matkalla ollut ja maatamme upeasti edustanut Viivi ei vielä pääse matkaamaan takaisin Suomeen juhlittavaksi. Voittaja perintöprinsessoineen nimittäin jää Japaniin edustustehtäviin vielä kahden viikon ajaksi. Mutta kunhan saamme kaunottaremme takaisin kotiin, on juhlat tiedossa.

Viivin sijoitusta voi pitää merkittävänä missihistoriassamme, sillä perinteikkäässä Miss International –kisassa vain kaksi suomalaista ennen Viiviä on saavuttanut 1. perintöprinsessan tittelin. Satu Östring vuonna 1969 ja Eeva Mannerberg vuonna 1975. Viivi siis liittyi näiden legendaaristen edustajiemme joukkoon huikealla saavutuksellaan. Kerran on kilpailun voitto osunut kohdalle kun Anneli Björkling sai kutreilleen kisan legendaarisen samettikruunun vuonna 1973.

Johanna Raunio (1974), Saija Palin (1999), Suvi Hartlin (2003) ja  Susanna Laine (2005) toivat maallemme menestystä saavuttamalla toisen perintöprinsessan tittelit.

TOP5: Paraguay, Sri Lanka, Japani, Suomi ja Dominikaaninen tasavalta

Miss International 2012: Ikumi Yoshimatsu, JAPANI
1pp: Viivi Suominen, SUOMI
2pp: Madusha Mayadunne, SRI LANKA
3pp: Melody Mir, DOMINIKAANINEN TASAVALTA
4pp: Nicole Huber, PARAGUAY

Viivi avausnumerossa kansallisasussaan
Viivin kansallisasun sunnittelusta vastasi Pukuni




Viivin upea iltapuku oli Niinattaresta



Viivi kutsutaan viidentoista parhaan joukkoon

Viivi Suominen, ensimmäinen perintöprinsessa
Kilpailun voittaja Japanista
Kuvat: Miss International org. ja missinternational-okinawa.com
Kuvat klikaten suurempaan katseluun

lauantai 20. lokakuuta 2012

Viivi pormestaria tapaamassa!



Huomenna se ratkeaa. Miss International 2012 –kisan voitto. Miss Suomen toinen perintöprinsessa, Viivi Suominen on edustanut nyt lähes kuukauden päivät Japanin Okinawassa maatamme. Ohjelmassa on ollut mm. paraateja, urheilutapahtumia, illallisia, avajaisia, vierailu paikalliseen kouluun ja mm. kilpailijoiden keskustelutilaisuus, jossa Viivikin pääsi pitämään oman hyväntekeväisyyspuheensa.

Kuluneella viikolla Viivi pääsi tapaamaan Okinawassa sijaitsevan Urasoen kaupungin pormestaria. Vain yksi ryhmä valittiin tapaamiseen ja se sattui olemaan ryhmä, johon oma edustajamme kuuluu. Tapaaminen tapahtui Urasoen kaupungintalolla ja Viivi kuvailee tunnelmaa huikeaksi.

- Kaupungintalolla oli ainakin sata ihmistä meitä vastassa. Ihan huimaa! Olo oli kuin valkoisessa talossa olisi ollut visiitillä, Viivi kertoo.

Aina saa lukea, että suomalaismissit eivät muka maailmalla menesty. Miss International -kisoista on kuitenkin menestystä ja sijoituksia tullut ihan menneinä lähivuosinakin. Viimeisin semifinaalipaikka on vuodelta 2009, jolloin Linda Wikstedt selvitti tiensä viidentoista parhaan joukkoon. Susanna Laine (2005), Suvi Hartlin (2003) ja Saija Palin (1999) toivat Suomelle toisen perintöprinsessan tittelin. Kilpailun voitto on osunut kohdalla kerran, vuonna 1973 jolloin Anneli Björkling kruunattiin voittajaksi.

Miten käy Viivin? Se selviää siis huomenna. Kilpailu alkaa Suomen aikaa klo 11.00.  

Tanska, Kiinan Taipei, Suomi, Saksa ja Belize kaupungintalolla

Urasoen pormestaria tapaamassa
Kilpailijat saivat myös lahjoja

Pormestarikin luovutti lahjat.....
.... jokaiselle tytölle ojennettiin huivit.



Vierailulla paikallisessa koulussa

Workshop-vierailulla


Kuvat: Miss International org. ja missinternational-okinawa.com
Kuvat klikaten suuremmiksi
Lisää kuvia Viivin kisamatkasta löytyy Miss Suomi -kilpailun facebooksivuilta

maanantai 8. lokakuuta 2012

Okinawan kadut täynnä kauneutta!


Lauantaina Miss International -kilpailijat valtasivat Okinawan pääkadun upeissa kansallisasuissaan. 1,6km pitkä katu oli täynnä välkettä ja loistoa. Kadun varrella oli satoja paikallisia seuraamassa innokkaina tyttöjen paraatia. Tapahtuma, joka ei varmastikaan unohdu mielestä nopeasti. :)

Sunnuntaina missimaailma oli täynnä pinkkiä. Maailmanlaajuisen Eisa Festivaalin osana järjestetty Naha festivaali on kestänyt Okinawassa koko viikonlopun ajan. Eilen mukaan tapahtumaan liittyi lähes 70 kaunotarta ympäri maailmaa, pukeutuneina samanlaisiin pinkkeihin t-paitoihin. Missikokelaat seurasivat ensin seremoniallista tanssiesitystä stadionilla, jonka jälkeen matkasivat jälleen Okinawan kaduille seuraamaan mm. köydenvetokilpailua. Ja nyt ei olekaan kysymys mistään tavallisesta köydestä, vaan maailman isoimmasta. Köydellä on pituutta 200m ja painoa vaatimattomat 40 tonnia.

Paraati valmiina lähtöön hallitsevan Miss Internationalin johdolla




Pink ladies at the stadium

Pink ladies hit the streets
Kuvat: Miss Internationa org. ja missinternational-okinawa.com
Kuvat suuremmiksi klikkaamalla

lauantai 6. lokakuuta 2012

Viivin ensimmäinen viikko Japanissa!

Viivi Suominen, Miss Suomen toinen perintöprinsessa, lähti kohti Japanin Okinawaa viime viikon sunnuntaina. Saavuttuaan kisapaikalle edustaminen tämän vuoden Miss International -kisassa alkoi heti. Ensimmäinen kisapäivä kului kisoihin perehdyttämisessä ja missikokelaat osallistuivat myös kisakaupungin historian tunnille. Kuluneella viikolla on myös järjestetty lehdistötilaisuus, avajaisjuhla, museokäynti Okinawan rauhanpuistossa ja Ladies Forum -tilaisuus. Tänään missikaunottaret valtasivat Okinawan pääkadun kansallisasuissaan.

Miss International 2012 valitaan 21.lokakuuta.

Viivin iltapukueleganssia kisojen avajaisjuhlassa
Kilpailijat vierailulla Okinawan rauhanpuistossa




Kolumbian Melissa Varon on yksi kisan ennakkosuosikeista



Miss Suomi -kisan virallinen facebook sivu päivittää tunnelmia Viivin kisamatkasta.
Katso lisää kuvia Viivistä täältä

Kuvat: Miss International org. ja missinternational-okinawa.com
Kuvat saa totuttuun tapaan klikkaamalla suuremmiksi