lauantai 31. tammikuuta 2009

Satu MP09 -messuilla !


Vielä kuukauden "hallitseva" Miss Suomi eli Satu Tuomisto on töissä parhaillaan käynnissä olevilla MP09 -messuilla (http://www.mpmessut.fi/) vielä tänään lauantaina.

Satun voi löytää Tampereen Autocenterin osastolta, numero 6B51. Perjantaina tehtäviin kuuluivat myös erinäiset haastattelutehtävät, kuten ensimmäisen MotoGP -kuljettajamme Mika Kallion haastattelu.

Jos siis olette menossa messuille nyt lauantaina, käykää ihmeessä jututtamassa Miss Suomeamme.










maanantai 26. tammikuuta 2009

Miss Suomi 2009:lle luvassa treenimatka etelään!

Misssuomiblogin saaman vielä vahvistamattoman mutta erittäin varmana pidetyn tiedon mukaan runsaan kuukauden päästä valittava Miss Suomi lennätetään etelän lämpöön jo pian valintansa jälkeen!

Matkan tarkoituksena on toimia yhdistettynä treeni- / rusketus- / lepoloma- / edustusmatkana, jolla maamme edustaja vuoden Miss Universe 2009 -kilpailussa saa runsaasti arvokasta infoa ja eväitä tulevaa suurta kisamatkaansa varten.

Uuden missimme lisäksi mukana menossa on mm. kansainvälisistä ja kansallisista missikilpailuista kokemusta omaavia ammattitaitoisia ihmisiä jotka jakavat tätä tietoaan vastavalitulle missillemme varmasti inspiroivassa ympäristössä.

Tämän vuoden MU -edustajaamme satsataan siis nyt entistä enemmän sekä fyysisen että henkisen treenin avulla ja tällä pyritään maksimoimaan hänen menestyksensä kyseisessä kilpailussa.

Misssuomiblogi tulee seuraamaan matkaa tarkkaan ja raportteja on luvassa tuoreeltaan paikan päältä vielä matkan kestäessä!

Tiedotamme täällä blogissa aiheesta enemmän heti kun kuulemme lisää yksityiskohtia matkasta.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Miss World -kisamatka oli Linda Wikstedtille positiivinen kokemus


Suomea Miss World-kilpailussa viime vuoden marras - joulukuussa edustanut Linda Wikstedt kertoi minulle kokemuksistaan ja tunnelmistaan noin kuukauden mittaiselta kisamatkaltaan. Kilpailupaikkana oli Etelä-Afrikka ja finaali oli 13. joulukuuta. Etelä-Afrikassa oli silloin kevään loppuaika ja sää oli sopivan lämmintä, 25-30 astetta. Yleensä oli aurinkoista ja hyvin valoisaa. Sade saattoi kuitenkin kesken kaiken yllättää, minkä jälkeen oli hetken aikaa pilvistä. Illalla pimeys tuli yllättäen.

Kulttuurillisesti matka oli antoisa.
Kisailijoille oli järjestetty monipuolista ohjelmaa kolmeksi ensimmäiseksi viikoksi. Neljäs viikko kului pukusovituksissa ja finaaliharjoituksissa. Viimeiseksi viikoksi olikin mukava rauhoittua ja sai olla Sundton Sun-hotellissa, josta oli tavallaan tullut kuin koti, jonne oli mukava aina palata retkiltä.
Heti aluksi oli safarimatka. Missit matkasivat safariautojen kyydissä ja he kävivät katsomassa villieläimiä mm. sarvikuonoja. Eläimet olivat kuitenkin varsin kesyjä: vain leijonaa piti hieman varoa, varsinkin kun sitä silitti ja safariajelulta palattuaan heitä oli vastassa valjaissa oleva gebardi. Yksi yö nukuttiin majoissa, joissa paikallinen väestö asui. Hieman se tyttöjä epäilytti, kun he muuten asuivat luksushotellissa. Mutta majoissa saikin parhaimmat unet jopa ilman ötököitä. Uimassa käytiin vesiputouksilla.
Kaikki tilaisuudet olivat hienoja tapahtumia ja ruoka oli hyvää. Useina iltoina oli coctail-tilaisuuksia. Pöydissä oli aina muutaman tytön kanssa paikallisia ja heidän kanssaan oli mukava jutella. Sehän sujui Lindalta hyvin, sillä hänen englannin kielen taitoaan kehuttiin varsin hyväksi. Ihmiset Etelä-Afrikassa olivat ystävällisiä, sosiaalisia ja iloisia, mikä tuntui Lindasta helpottavalta jo heti maahan saavuttuaan.
Etelä-Afrikka näytti hienon ja kauniin puolensa, mutta myös vastakohtaisuuden, köyhyyden. Ohjelmaan kuului myös käynti Sowetossa.

Kisailijoilla oli keskenään hyvä fiilis. Tapahtumiin ja retkiin heidät oli jaettu neljään ryhmään. Mukavaa oli, että Lindan huonetoveri Islannin Alexandra Ivarsdottir oli samassa ryhmässä, sillä he olivat jo ystävystyneet. Ja ystävyys jatkuu edelleen: nyt he pitävät yhteyttä sähköpostin kautta. Ystävyys lujittui jo niin matkan aikana, että Lindakin purskahti pieneen itkuun ylpeydestä Alexandran voitettua Miss Sport-kisa. Sport-kisapäivä oli yksi rennoimmista päivistä.

Jokaisella kilpailijalla oli myös mukanaan hyväntekeväisyyslahja kotimaastaan. Lindan lahjana oli Iittalan lasilintu. Ja Linda pääsi hyväntekeväisyystilaisuudessa lavalle, sillä tämä hänen hieno lahjansa osui oikeaan ollen niiden viidentoista arvokkaimman/parhaimman joukossa, jotka huutokaupattiin yksitellen heti tilaisuudessa.

Vaikka ohjelmaa oli paljon, sai lepoakin tarvittaessa, siitä pitivät huolen ns. esiliinat: yhdellä huoltajalla oli kuusi tyttöä valvonnassaan. Myös meikkaaja oli käytettävissä, mutta esim. finaaliin Linda teki itse meikin alun, jonka meikkaaja sitten viimeisteli.
Linda ei kokenut kisamatkaa kokonaisuutena liian raskaaksi. Rankalta tuntui vain hetkittäin monen valvotun yön jälkeen. Lindaa varmasti auttoi myös se, että hän on mallina tottunut tiukkoihin ja kiireisiin aikatauluihin. Lindan perhe oli myös koko ajan tukena ja he pitivät yhteyttä joka päivä. Parasta tukea ja piristävää oli tietenkin se, että Lindan isä tuli paikan päälle viimeiseksi viikoksi.
Linda edusti Suomea parhaansa mukaan. Hän saikin kaikissa tilaisuuksissa positiivista palautetta. Linda pystyi edustamaan hyvin, koska hän oli saanut matkalle hyvät neuvot ja apuja ammattilaisilta sekä myös paljon sponsoreita.
"Finaali oli aivan uskomaton ja olin päättänyt, että teen parhaani ja katson mihin se johtaa. Päätin, että olen ylpeä itsestäni vaikken semifinaaliin pääsisikään, ja siksi pystyin koko illan hymyilemään ja olemaan iloinen."


Ja tässä kilpailun tulokset:
Miss Worldiksi valittiin Venäjän Ksenia Sukhinova,
1. perintöprinsessaksi Intian Parvathy Omanakuttan ja
2. perintöprinsessaksi Trinidad & Tobagon Gabrielle Walcott.
Viiden finalistin joukossa olivat myös Angola ja Etelä-Afrikka.
Semifinaaliin ylsivät heidän lisäkseen Barbados, Brasilia, Espanja, Kroatia, Islanti, Kazakhstan, Meksiko, Puerto Rico, Ukraina ja Venezuela. Heistä semifinaaliin pääsivät erikoiskilpailujen kautta: Islanti (Miss Sport), Meksiko (Miss Beach Beauty), Venäjä (Miss Top Model), Barbados (Miss Talent) ja Trinidad & Tobago (Beauty with a Purpose). Muut semifinalistit valitsi tuomaristo. Parhaaksi iltapuvuksi valittiin Miss USA:n iltapuku.