lauantai 5. joulukuuta 2009

Miss Suomi Tour 2010 piipahti Kampissa




Harmaista harmain marraskuu Helsingin keskustassa. Vettä sataa kuin viimeistä päivää ja ankeutta lisää Rautatientorin maan alla jälleen haljennut vesiputki pulputtaen viemäreiden ilolientä kaupunkilaisten jalkoihin. Lama-Suomi sinnittelee harmaudessaan, mutta kauppojen neonvalot kimaltavat tähtösten lailla tietäen kertoa, että reilun kuukauden päästä on joulu. Ostojuhlaa vauhdittamaan Kampin kauppakeskukseen on pystytetty lava, jolla esitellään kolmen näytöksen verran pehmeisiin paketteihin sopivia joululahjoja ja kymmentä Miss Suomi 2010 –ehdokasta.

Miss Suomi –kilpailu uudistui viime elokuussa uuden brändin ”Miss Suomi Tour” myötä. Aiemmin Miss Suomea metsästettiin osakilpailukiertueella ja kuvakarsinnalla, nyt koekuvauksilla, tour-kiertueella ja kuvakarsinnalla. Systeemin sekavuutta ei helpota sanoissaan hitusen takeltelevan, parin vuoden takaisen Miss Suomen Satu Tuomiston tour-juonto, jossa sulassa sovussa puhutaan semifinaali-kiertueesta, semifinaaleista ja osakilpailuista – häh, juuri niidenhän piti jäädä historiaan! No, mitäs pienistä, harmaat helsinkiläiset janoavat väriä päiväänsä ja showtime voi alkaa.

Miss Suomeksi 2010 on Miss Suomi Tour –sivujen mukaan karsittu 25 ehdokasta. Näitä ehdokkaita kierrätetään syksyn mittaan eri paikkakunnilla, ja jokaiselta paikkakunnalta pääsee yksi ehdokas jatkoon. Kierrätys on tervetullutta: missiksi ei opi kuin harjoittelemalla ja Suomessa misseily on lähinnä huvi ja harrastus. Etelä-Amerikan missikouluissa ehdokkailta katkotaan turhat kylkiluut ja jokainen laihdutuksen ja kuihdutuksen jälkeen syntynyt lommo paikataan tarvittavalla määrällä muovi-tuotteita. Suomessa moiseen ei ryhdy kukaan järkevä ihminen, ja siksi täällä ”lommot” on täytettävä hyvällä esiintymistaidolla. Sellaisen opetteluun Miss Suomi Tour on oiva mahdollisuus, ja siksi tässäkin ”osakilpailussa” on mukana peräti neljä aiempaa ”Tour-voittajaa”.

Suomalaista missikisaa katsellessaan kohtaa hätkähdyttävästi sen tosiasian, että vaikka kiinalaiset ovat toki ulkonäöltään toistensa kopioita, niin ovat sitä suomalaisetkin. Kymmenestä ehdokkaasta kahdeksan on tismalleen samasta muotista valettuja vaaleaveriköitä tismalleen samanlaisissa legginsseissään ja löysissä neuleissaan. Kaksi muuta ehdokasta erottuvat kenties edukseen joukosta tumman hiusvärinsä ansiosta. Blondien erot paljastuvat näytöksen edetessä ja alusasukierroksen paljastaessa toisten ahkeramman liikuntaharrastuksen näkymisen vartalossa.

Mutta asiaan, eli misseihin. Numerolla 1 kilpailee Kati Heikka. Heikka on reippaanoloinen rovaniemeläistyttö, jonka menemisessä on tahtoa ja tekemisen makua. Rallitytöksi aiemmin valittu Heikka on virallisesti kilpailun lyhyin (169 cm), mutta silmämääräisesti arvioiden mittanauha olisi yhtä tyly parille muullekin kilpailijalle. Heikan parina lavalla on numero 2, Jenna Koskinen. Useista kauneuskilpailuista tutun Koskisen lavaolemus on pirteä ja energinen, joskin polvia nosteleva kävelytyyli ei ehkä ole kaikkein naisellisinta katsottavaa. Hammasraudoilla voisi saada myös ihmeitä aikaan hymyssä. ”Tättähäärä-energiaa” Koskisessa on kuitenkin koko Kampin verran! Numerolla kolme kilpailevalla Anne-Marie Nurmisella on jo semifinaalipaikka taskussa. Nurminen korjaa Koskista pidemmän korren kävellen ihan kauniisti, mutta hymy ei vielä tahdo irrota ihan missin leveyteen asti. Ehkä sitten ensi kerralla? Numero 4, Susanna Korja on kaunis ja säteilevä blondiini, jolla on kilpailun kauneimmat ja pisimmät sääret. Sääret pääsisivät toki paremmin oikeuksiinsa, jos niillä kävelisi hiukan kauniimmin.

Kilpailijattaret numeroilla 5 ja 6 eivät esittelyitä kaipaa. Oona Kare (viisi) ja Riina Seise (kuusi) ovat jo lunastaneet paikat semifinaaliin ja täällä nyt vain enää harjoittelemassa tulevaa varten. Kare on erinomaisen säteilevä ja valmis missityyppi, kroppaan kiinteytystä niin hyvää tulee. Seise on luonnossa livekuviaan kookkaampi, mutta luvatusti kaunisvartaloinen. Raskaille kasvonpiirteille löytyy varmasti tulevaisuudessa pukevampiakin kampausmalleja ja silmäkulmiin meikatut siniset kolmiot voivat olla joskus ihan hauska juttu, mutta eivät ehkä perinteisissä missikisoissa. Sentin ”ammattilaiskaksikkoa” pidempi Krista Haapalainen (numero 7) on säteilevä ja viehättävä ja kun alusvaatekierros paljastaa kisakuntoisimman vartalon on helppo veikata hänelle menestystä myös tulevaisuudessa. Näytösparina oleva numero 8, Erika Sihvo, kilpailee parhaillaan Tähtityttö- ja Suomen Seksikkäin Tavis -kisoissa. Urheilua ja esiintymistä lisää, ja iho kuntoon, niin Erikasta tulee varmasti vielä kysytty kasvo mallimarkkinoilla ja missipiireissä.

Numerolla 9 kisaava Jonna Turunen muistuttaa hieman takavuosien missisuosikki Satu Iso-Kuorttia. Jonnalla on jo semifinaalipaikka taskussa, mutta viehko lavaolemus kaipaisi kyllä hurjan annoksen tahdonvoimaa että säteily kantaisi jatkossa. Viimeinen kilpailija, Ghia Granlund, ei ehkä ihan ole perinteinen missityyppi, mutta persoonalliselle kasvolle saattaisi löytyä kysyntää mallipuolella.

Miss Suomi 2010 –kisan tasoon voi kaikkinensa olla hyvin tyytyväinen. Kampin näytös tuo lavalle kymmenen tyttöä, joista ketään ei tarvitse heittää suoralta kädeltä pois. Vahvuuksia on moneen suuntaan ja loppupeleissä kauneuskisoissa on aina kyse makuasioista. Koska neljällä on jo jatkopaikka jää jäljelle kuusi kisaajaa. Ja tuomaristo on ehdottomasti ajan tasalla: voittopotin ”korjaa” Susanna Korja, josta kenties saadaan maallemme tällä kertaa kauniskasvoinen vaalea missi? Jostain syystä näytöksen päätteeksi tuomaristo jakaa vielä yhden ”villin kortin” ja kortin ”villiyden” ansiosta kenties sellaisen saa Ghia Granlund. Ghialla riittää vielä villisti hommia matkalla misseyteen.

Viikon päästä osakilpailusta Ghia Granlund pääsee kahdensadan hakijan joukosta yhdeksän parhaan joukkoon Janina F. 2010 –mallikilpailussa. Erika Sihvon missinuran onneksi hänestä ei tule "seksikkäintä tavista".

Semifinalistien äänestys nyt Tour –sivuilla www.misssuomitour.fi

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Hyvää blogi. Mutta Kamppin osakilpailuvoittajan nimi ei ole Susanna Korja, vaan Susanna Turja. Just so you know. :)

Anonyymi kirjoitti...

"Erika Sihvon missinuran onneksi hänestä ei tule 'seksikkäintä tavista'".

Häh? Onneksi ei tule? Monet näistä tytöistä haluu vaan julkisuuteen. Missuomi skaballa on katu uskottavuus aika nolla, et kumpi sit loppupeleissä on onni ja kumpi onnettomuus.

Anonyymi kirjoitti...

Niin Kampin voittajan nimi on todellakin Turja eikä Korja! Olen Susannan ja tietysti muidenkin tyttöjen puolesta pahoillani, että äänestyskuvia ei julkaistu yhtäaikaa. Pidän itsestään selvänä, että äänestys alkaa vasta sitten kun kaikkien kuvat on nähtävillä. Eikö vaan? Muutenhan äänestystulos ei ole relevantti!

Anonyymi kirjoitti...

Toivon että 2010 Miss Suomi on suomalaisen näköinen. Ja että voittaja on kaunis myös sisältä. Eräs kilpailija on läpi mätä. Meikki ei peitä ilkeää luonnetta!