lauantai 20. lokakuuta 2012

Viivi pormestaria tapaamassa!



Huomenna se ratkeaa. Miss International 2012 –kisan voitto. Miss Suomen toinen perintöprinsessa, Viivi Suominen on edustanut nyt lähes kuukauden päivät Japanin Okinawassa maatamme. Ohjelmassa on ollut mm. paraateja, urheilutapahtumia, illallisia, avajaisia, vierailu paikalliseen kouluun ja mm. kilpailijoiden keskustelutilaisuus, jossa Viivikin pääsi pitämään oman hyväntekeväisyyspuheensa.

Kuluneella viikolla Viivi pääsi tapaamaan Okinawassa sijaitsevan Urasoen kaupungin pormestaria. Vain yksi ryhmä valittiin tapaamiseen ja se sattui olemaan ryhmä, johon oma edustajamme kuuluu. Tapaaminen tapahtui Urasoen kaupungintalolla ja Viivi kuvailee tunnelmaa huikeaksi.

- Kaupungintalolla oli ainakin sata ihmistä meitä vastassa. Ihan huimaa! Olo oli kuin valkoisessa talossa olisi ollut visiitillä, Viivi kertoo.

Aina saa lukea, että suomalaismissit eivät muka maailmalla menesty. Miss International -kisoista on kuitenkin menestystä ja sijoituksia tullut ihan menneinä lähivuosinakin. Viimeisin semifinaalipaikka on vuodelta 2009, jolloin Linda Wikstedt selvitti tiensä viidentoista parhaan joukkoon. Susanna Laine (2005), Suvi Hartlin (2003) ja Saija Palin (1999) toivat Suomelle toisen perintöprinsessan tittelin. Kilpailun voitto on osunut kohdalla kerran, vuonna 1973 jolloin Anneli Björkling kruunattiin voittajaksi.

Miten käy Viivin? Se selviää siis huomenna. Kilpailu alkaa Suomen aikaa klo 11.00.  

Tanska, Kiinan Taipei, Suomi, Saksa ja Belize kaupungintalolla

Urasoen pormestaria tapaamassa
Kilpailijat saivat myös lahjoja

Pormestarikin luovutti lahjat.....
.... jokaiselle tytölle ojennettiin huivit.



Vierailulla paikallisessa koulussa

Workshop-vierailulla


Kuvat: Miss International org. ja missinternational-okinawa.com
Kuvat klikaten suuremmiksi
Lisää kuvia Viivin kisamatkasta löytyy Miss Suomi -kilpailun facebooksivuilta

Ei kommentteja: