maanantai 21. helmikuuta 2011

LINNEA AALTONEN

Kilpailunumero kolme osui tänä vuonna Espoosta kotoisin olevalle 23-vuotiaalle Linnea Aaltoselle, jolla on kisakokemusta entuudestaan vaikka muille jakaa. Vuonna 2006 hän edusti Suomea Miss Earth -kisassa ja seuraavana vuonna oli vuorossa Miss Maailma -kisa hänen voitettuaan Miss Maailma Suomi -tittelin. Jousimiehen merkissä syntynyt neito viihtyy tanssimisen parissa ja käy pelaamassa viikoittain sulkapalloa. Kotijoukoissa Linneaa kannustavat vanhempien lisäksi kaksi siskoa.Tulevaisuuden suunnitelmissa siintää valmistuminen maisema-arkkitehdiksi ja töiden saaminen alalta. Linnea tekee tällä hetkellä opiskelun sivussa töitä mallina ja toivookin, että voisi jatkaa missin ja mallin hommissa mahdollisimman pitkään. Linnea rentoutuu kuuntelemalla rauhallista musiikkia tai katsomalla hauskaa elokuvaa. Myös illan viettäminen ystävien kesken rentouttaa.


Linnea muistelee, miten pikkutyttönä katseli missejä ihaillen ja nyt hänestä on ihana huomata, miten hänen ala-asteikäiset siskontyttönsä tekevät samoin. Suosikkeja menneiltä vuosilta on monia, mutta Linnea mainitsee nimeltä vuoden 1991 Miss Suomen Tanja Vienosen ja vuonna 1984 voittaneen Anna-Liisa Tiluksen, jotka ovat osoittaneet, että missitkin ovat fiksuja. Mikäli menestystä Miss Suomi -kisoista tulee, uskoo Linnea, että hänen aiemmat kokemuksensa kansainvälisistä kisoista auttavat todella paljon valmistautumisessa uuteen kansainväliseen koitokseen.

Ei kommentteja: