keskiviikko 23. helmikuuta 2011

NIINA LAVONEN

Numerolla seitsemän kisaa porilainen, 22-vuotias Niina Lavonen. Satakunnan ammattikorkeakoulussa liiketaloutta ja taloushallintoa opiskeleva Niina on horoskooppimerkiltään rapu ja hän kuvailee itseään sympaattiseksi, seuralliseksi ja avuliaaksi ihmiseksi. Rentouttavinta Niinasta on viettää aikaa ystävien seurassa sekä nukkumalla ja syömällä hyvin. Tällä hetkellä Niina on harjoittelussa pankkivirkailijana ja haluaakin valmistuttuaan tradenomiksi edetä pankkiuralla. Kotijoukoissa kannustavat äiti, isä, kaksi isoveljeä sekä kaksoisveli, mutta omassa kodissa viihtyvät kuulemma myös villakoirat. Harrastuksiin lukeutuvat lenkkeily, uinti ja kuntosali, erityisesti bodypump.

Miss Suomi –kisoista mieleen ovat jääneet kauniit puvut, korkeat korot ja hienot kampaukset. Noora Hautakangas, vuoden 2007 Miss Suomi, on Niinan suosikkivoittaja kautta aikain. Niina kuvailee Nooraa ystävälliseksi, välittäväksi ja erittäin kauniiksi. Mikäli Niina menestyisi itse Miss Suomi –kisassa, aikoisi hän treenata puhumista, kävelyä ja lihaksia tulevaan kansainväliseen kilpailuun.

Ei kommentteja: