perjantai 9. syyskuuta 2011

Pian kisamatkan tärkein hetki!


Viime yönä Suomen aikaa käytiin Miss Universe -kisojen preliminäärikisa. Aiemmin Pia ja muut kilpailijat läpikävivät jo tuomariston haastattelun ja nyt oli edessä uima- ja juhlapukukierros kisalavalla. Tämän perusteella tuomaristo valitsee finaalilähetyksessä paljastettavat 15 semifinalistia. 16. semifinalisti valitaan nettiäänestyksellä.

Kisojen omistaja, Donald Trump on perinteisesti tavannut missikokelaat vielä ennen finaalilähetysta ja valinnut itse 5-6 semifinalistia. Tänä vuonna Trump ei kuitenkaan matkusta Brasiliaan, joten ellei missiorganisaatio hoida Trumpin valintoja tänä vuonna, jää semifinalistien valinta kokonaan prelituomariston harteille. Tähän eivät kuitenkaan vannoituneimmat missifanit usko, vaikka Trump ei itse paikalle tänä vuonna saavukaan. Missiorganisaation tiedetään tarkkailevan tyttöjä koko kisaruljanssin ajan ja tekevän huomioita missien vahvuuksista. Miss Universum -finaali käydään neljän päivän päästä, 12. syyskuuta.

Tuomariston eteen Pia asteli oranssisessa iltapuvussaan


Pia esiintyi varmasti myös uimapukukierroksella



Kuvat klikkaamalla suuremmiksi
Kuvat: Miss Universe org.

Ei kommentteja: