perjantai 10. elokuuta 2012

Sabinan "Blue beauties" joukkue voitokas!


Eilinen oli, ainakin kilpailjoiden facebookpäivitysten mukaan, yksi riemastuttavimmista kisapäivistä toistaiseksi. Päivä alkoi jännittävissä tunnelmissa, sillä edessä oli tuomariston haastattelu. Siitä selvittyään neidot suuntasivat Ordoksen markkinoille ja päivä huipentui Miss Maailma -kisan omiin "Olympialaisiin". Edessä oli Sports & Fitness -osakilpailun ensimmäinen kisapäivä.

Jo aiemmin alkukarsintoja varten osanottajat oli jaettu neljään eri ryhmään, joista jokaisesta kuusi parasta selvisi jatkoon. Vaikka Suomen edustaja Sabina Särkkä ei selvittänyt tietään oman ryhmänsä kuuden parhaan joukkoon, tunnelma oli kuitenkin katossa ja Sabina kannusti vimmatusti oman joukkueensa kilpailijoita. Illan päätteeksi "Blue Beauties" nimellä kisanneille sinisille kaunottarille ripustettiinkin kaulaan kultaiset mitalit parhaan joukkueen ykkössijasta. Tänään osakilpailu on jatkunut mm. uintikisoilla

Go BLUE BEAUTIES!!
Bermuda, Angola ja Sabina valmiina kannustamaan omiaan
Gabon, Sabina ja Brasilia
Gibraltar ja Sabina
Voitto kotiin!
Sabina, Ranska, Venezuela ja Päiväntasaajan Guinea
Sabina yhdessä Curacaon edustajan kanssa
Blue Power: Ranska, Sabina ja Gabon


Kuvat: Kilpailijoiden viralliset Worldfacebook-sivustot
Suurempaan selailuun kuvat saa klikkaamalla

Ei kommentteja: