perjantai 12. kesäkuuta 2009

Tyttömme Alanyan mediassa...

Viimeinen päivämme täällä alkamassa, viikko on mennyt nopeasti. Ensi yönä lähdetään takaisin kotimaahan jonne ehditään viikonloppua viettämään. Tänään vuorossa kolmikon kuvauksia koko päiväksi, aloitetaan luksusjahdilta jonne tytöt saivat kutsun maanantain cocktailtilaisuudessa joten eipä hassumpaa lokaatiota luvassa.

Median edustajia on roikkunut tyttöjen kintereillä eiliseen asti ja olen käsittänyt että ei heitä tänään kuvauksistammekaan tule puuttumaan. Miss Suomi -kolmikko on ollut ehdoton puheenaihe täällä Alanyassa tällä viikolla ja median huomio heitä kohtaan on aikamoista, meillä on pää aika lailla pyörällä asian suhteen. Saisiko Suomeen tuleva Miss Turkki -kolmikko lainkaan samanlaista suhinaa aikaan mediassa..? Tosin täällä kauneuskuningattaret ovatkin aikamoisia julkkiksia, paikalliset missit saavat kuullemma lähes automaattisesti näyttelijänduuneja sun muuta vastaavaa.
Tähän väliin voisikin laittaa muutamat otokset muutamista lehdistä joissa heistä on ollut mainintaa, lisäksi parit nettilinkit kaupan päälle. Televisiossakin heistä on ollut kuullemma juttua useaan otteeseen mutta sitä materiaalia ei sattuneesta syystä tähän saada. Joku kyllä lupaili toimittaa liikkuvaa kuvaa meille myöhemmin, jos niin käy niin laitetaan misssuomi -kuvapankkiin. Näistä matkakuvista tuleekin sitten aikanaan isompi setti tuonne kuvapankkiin, nyt tässä blogissa tarjoillaan ikään kuin maistiaisia.
"Lehtikuvien" lisäksi pitää toki laittaa yksi kuva jossa tytöt tutkiskelevat noita lehtijuttuja ja päivittelevät kuvissa kiinni olevia silmiään ja vastaavaa. Hmm, itsekin kyllä ihmettelen että eivätkö jotkut kuvaajakollegat sen enempää ottaneet kuvia että olisi saanut sellaisen ryhmäkuvan jossa kaikkien simmut ovat auki? Tuossa aikaisemmassa viestissä näkynyt kuvaajarivistö kun otti kuvia aika lailla paljon..
Tunnustan tosin että aikaisemmassa viestissä oleva kuvani jossa tytöt poseeraavat vt. kaupunginjohtajan kanssa on vahvasti photoshopattu. Ei siinä mielessä kuin yleensä ajatellaan vaan kyse on kuvien yhdistämisestä. Ehdin ottamaan vain kaksi kuvaa ko. tilanteessa ja toki sitten jälkeenpäin tarkastellessa niin että kummassakin kuvassa jollain silmät olivat kiinni tai räpsähtämässä eli kuva on sellainen jonka itse jätän aina julkaisematta. Onneksi olivat eri ihmisiä eri kuvissa joten sain tehtyä kuvat yhdistämällä yhden kunnollisen version..
Myös tyttöjen nimet näyttävät tuottavan vaikeuksia paikalliselle medialle, jos katsotte juttuja tarkemmin niin monenlaista versiota näkyy. Essin nimi osattiin ehkä parhaiten, muiden koko nimistä näkyy hauskoja versioita..
-------------
Tässä siis muutamia kuvia lehdistä sekä parit nettilinkit, joista ainakin osa on noiden lehtien verkkosivuja:
Useimmat edellisistä ovat toki turkinkielisiä sivuja. Sivuja voi kääntää vaikkapa Google Translate -palvelun avulla kopioimalla noita linkkejä sinne, joskin käännökset ovat aika lystikkäitä..

Tämä on todennäköisesti viimeinen pävitykseni täältä Alanyasta käsin, loppupäivä kun menee kokonaisuudessaan kuvailun parissa ja sitten jo lähdetäänkin matkaan. Kotimaasta tulee toki sitten vielä lisää tarinaa ja kuvia.

Terv. Hans





Ei kommentteja: