sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Henna Lintukangas on Miss Model of the World 2009!



Tänä vuonna 21. kertaa järjestettävässä Miss Model of the World -kisassa Suomea edustaa Miss Suomi 2009 -finaalissa viiden parhaan joukkoon päässyt Henna Lintukangas. Helsinkiläinen kosmetologi valittiin Suomen edustajaksi kahdeksan finalistin joukosta Karjalohjan kylpylähotelli Päiväkummussa 25.5.2009. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi kruunattiin Suvi Pitkänen Helsingistä ja toiseksi perintöprinsessaksi Danica Axberg Raaseporista.

Miss Model of the World on perinteinen mallimissi-kilpailu, jossa voittajalta edellytetään mallimaista pituutta ja liikehdintää, mutta myös missityylistä kauneutta. Suomi on voittanut kansainvälisen jatkokilpailun kerran: vuonna 2001 iisalmelainen Laura Keränen valittiin maailman parhaaksi mallimissiksi. Suomea kisassa ovat kuluneiden vuosien aikana edustaneet mm. televisiosta tuttu Minna Kuukka, Pauligin takavuosien Paulatyttö Sanna Leinonen ja formuloiden varikkoruusuna tunnettu Jenni Dahlman. Kilpailun historia on kansainväliseksi kauneuskilpailuksi sikäli erikoinen, että vuoden 1991 Miss Model of the World valittiin Suomen Turussa. Kotimaassamme ei kansainvälisiä kisoja ole juurikaan sen jälkeen järjestetty.

Henna Lintukankaalle on ennen Turkin jatkokilpailua luvassa varmasti kotimaisiakin mallintöitä, sillä neito löytyy maamme eturivin mallitoimiston, mallitoimisto Paparazzin listoilta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten Hennalla meni Turkissa?

Heidi kirjoitti...

Henna ei valittettavasti selvinnyt viiden palkitun joukkoon