lauantai 14. tammikuuta 2012

4. SARA CHAFAK

Sara Chafak on 21-vuotias neito Helsingistä ja tämän vuoden missikatraan kilpailijatar numerolla neljä. Sara opiskelee kauppakorkeakoulussa, Estonian Business Schoolissa. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä vaiheessa ja Sara toteaakin, ettei halua suunnitella liikaa, sillä tulevaisuus ei useinkaan mene suunnitelmien mukaan. Sara kertoo rentoutuvansa elokuvia katsellen ja hyvää ruokaa syöden. Sitä ei kuulemma voita mikään. Saralla on kolme veljeä ja yksi sisko, jotka jännittävät kotijoukoissa vanhempien lisäksi.

Saran ehdoton suosikki-Miss Suomi on Lola Wallinkoski (o.s. Odusoga), sillä tämä on Saran mukaan edustava ja hänen saavutuksensa ovat huikeita. Sara uskoo, että hän voisi pärjätä Miss Universum –kisoissa Lolan ja Anne Pohtamon tavoin. Hän myös uskoo, että eksoottinen ulkonäkö on hyväksi valittaessa uutta Miss Suomea, sillä niin hän erottuu muista. Sara lisää myös, että hän on päättäväinen nainen joka antaa työlleen kaiken eikä luovuta, sillä se ei kuulu hänen luonteeseen. Kysyttäessä mielipidettä Pia Pakarisen päätökseen luopua kruunusta, Sara toteaa sen olleen tämän oma päätös ja mitään tässä maailmassa ei ole pakko tehdä kuin kuolla. Mahdolliseen edustusmatkaan kansainväliseen missikilpailuun, mikäli menestystä Miss Suomi –kisoissa tulee, Sara aikoo valmistautua treenaamalla ulosantiaan kaikin mahdollisin tavoin.

Presidentinvaaleja Sara ei ole ehtinyt seuraamaan koulun ohella, mutta aikoo toki äänestää. Vaan ketä? Sen Sara jättää omaksi salaisuudekseen.

Ei kommentteja: