sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Sara Sieppi, Miss Suomi 2011

Tänä iltana Sara Sieppi luopuu Miss Suomen kruunustaan ja uusi tyttö kruunataan vuodeksi eteenpäin kantamaan Miss Suomen velvollisuuksia. Miss Suomi -blogi haastatteli lyhyesti Saraa juuri ennen Miss Suomi 2012 finaalia.

Mikä sai sinut lähtemään Miss Suomi -kisaan mukaan?
  - Lähdin kilpailuun mukaan isosiskoni yllyttämänä. Minulla oli meneillään välivuosi, joten mietiskelin, että olisiko nyt oikea aika hakea mukaan kilpailuun vai odottaa vielä muutama vuosi. Isosiskoni tsemppaamana laitoin kuitenkin hakemuksen menemään, ja siitä alkoikin matka kohti unelmaani.

Mikä oli parasta missikiertueella?
  - Näytökset ja kuvaukset olivat ehdottomasti parasta. Toki ystävystyminen yhdeksään ihanaan persoonaan, joista on tullut todellisia ystäviä kuluneen vuoden aikana.

Sinusta tuli yllättäen hallitseva Miss Suomi viime syyskuussa. Miltä se tuntui?

  - Alussa se tuntui epätodelliselta, sillä en olisi ikinä uskonut niin käyvän. Viikkojen kuluessa vasta aloin ymmärtää, mitä oikeasti oli tapahtunut. Otin kruunun silti hyvillä mielin vastaan. Kun leikkiin ryhtyy, se myös viedään loppuun asti.

Monesti saa lukea, että missivuosi ei tuo paljon työtarjouksia eikä keikkaa. Miten on ollut sinulla?
  - Perintöprinsessana minulla oli keikkaa silloin tällöin. Työskentelin silti samassa työpaikassa, missä ennen kilpailua sekä tein keikkaa siinä ohessa. Miss Suomeksi tultuani muutin Helsinkiin, ja sen jälkeen elämäni muuttuikin aika kiireiseksi.

Minkälainen kokemus Miss Maailma –kisa oli?

  - Se oli mielenkiintoinen kokemus, joka avarsi minun näkemystäni koskien ulkomaisia kilpailuja kohtaan. Meininki siellä on aivan erilainen, mitä Suomessa. Omaksi harmikseni epäonnistuin täysin tuomarihaastattelussa, ja vasta lopuksi sain tietää, että se määräsi lopullisen sijoitukseni. Kokemusta en silti vaihtaisi mihinkään, mutta en myöskään lähtisi kilpailuun uudelleen mukaan. Meidät täältä Suomesta lähetetään aika tyhjin eväin suurille estraadeille.

Oliko missivuosi kaikkea sitä mitä olit kuvitellut?
  - Oli! Se oli kertakaikkisen ikimuistoinen vuosi, jota muistelen ilolla. Tätä vuotta en vaihtaisi mihinkään. Saan olla kiitollinen, että pääsin kokemaan tämän kaiken.

Mitä aiot nyt tehdä kun olet luovuttanut Miss Suomen kruunun eteenpäin?
  - Jatkaa elämää yhtä kokemusta rikkaampana eteenpäin. Teen samoja töitä, mitä olen tämän vuoden aikana päässyt tekemään sekä toivon, että saan vielä lisää mielenkiintoisia työtarjouksia. Jossain vaiheessa toki haluan opiskella itselleni vielä kunnon ammatin. Elämä siis jatkuu!

Neuvosi uudelle Miss Suomelle?
  - Ole täysin oma itsesi, äläkä yritä esittää ketään muuta. Todella kliseinen neuvo, mutta ehdottoman tärkeä! Muista myös nauttia jokaisesta hetkestä, sillä elät ikimuistoista aikaa.

Toivotamme Saralle kaikkea hyvää tulevaisuuteen. Miss Suomi 2012 tänään MTV3:lla klo19.30

Ei kommentteja: