maanantai 16. tammikuuta 2012

8. KRISTA HAAPALAINEN

Numerolla kahdeksan tänä vuonna kisaa 21-vuotias Krista Haapalainen. Turkulainen nuori neito harrastaa kilpa-aerobickia naisten sarjan SM-tasolla. Krista opiskelee liiketaloutta ja tulevaisuudessa hän haluaisi olla markkinointisuunnittelija, jonka työt liittyisivät esimerkiksi kauneusalaan. Kotona Kristan puolesta jännittää poikaystävä. Kristalla on selkeä ajatus rentoutuksesta: suklaa + sohva. Mutta muutoin Krista rentoutuu myös urheilun avulla.

Krista nimeää Suomen viimeisimmän Miss Universumin, Anne Pohtamon, suosikki-Miss Suomekseen. Anne Pohtamo on Kristan mielestä klassisen kaunis nainen, eikä liian mallimainen. Krista kokee, että Pia Pakarisen kruunusta luopumisessa oli sekä hyvät että huonot puolet. Hyvää oli se, että asia herätti keskustelua ja sai aikaan muutoksia, mutta Kristan mielestä pitäisi kyllä tietää mihin sitoutuu. Krista olisi mielestään hyvä Miss Suomi, sillä hän on loistava esimerkki terveellä ja urheilullisella elämäntavallaan. Hän on tehnyt paljon samankaltaisia hommia, joten Krista kokee olevansa ammattilainen. Jos paikka kolmen parhaan joukosta irtoaa, aikoisi Krista palkata itselleen hyvän personal trainerin ja hyvissä ajoin valmistautua niin fyysisesti kuin henkisestikin kansainväliseen kilpailuun.

Presidentinvaaleja Krista sanoo seuranneensa ja tehneensä muutamia vaalikoneita. Äänestyslapunkin hän otti varuiksi mukaan matkalle ja sille tulikin käyttöä, kun kandidaatit kävivät lauantaina äänestämässä.  

Ei kommentteja: