maanantai 25. helmikuuta 2008

Satu Suomi-soffalla

Miss Suomi Satu Tuomisto oli tavattavissa Lempäälän Ideaparkissa sunnuntaina 24.2. sisustuspäivillä Suomi Soffan myymälässä.
Katso kuvat täältä.

Sadun oma työpaikka Lacoste sijaitsee myös Ideaparkissa, sen Catwalk Squarella.
Niin onkin luonnollista, että ensi kesän Miss Universum -kisassa Sadun kisapuvustossa nähdään vaatteita siellä myytävistä vaatemerkeistä.
Sadun puvustossa voimme sitten esimerkiksi ihailla tyylikkäitä Tara Jarmonin asuja ja Tommy Tommy Hilfigerin kokoelmista vaatteita, jotka eivät kuulu Suomessa myytävään perusmallistoon.

Juttelimme Sadun kanssa sohvalla istumisen lomassa muutenkin noista vaatesuunnitelmista kisaa varten.
Sen kisan tärkeimmän vaatteen, kisailtapuvun, merkeissä Satu on ottanut yhteyttä muotisuunnittelija Teemu Muurimäkeen. Sadun oma näkemys puvun väriksi on hopeaa ja valkoista tai tummanpunaista ja hopeaa. Molemmathan korostavat upeasti Sadun tummia hiuksia.
Yhdellä iltapuvulla kisassa ei kuitenkaan pärjää, kestäähän kisa lähes kuukauden ja sinä aikana on tilaisuuksia, joissa pitää olla pukeutuneena iltapukuun. Ilmeisesti tässä astuu kuvioihin mukaan helsinkiläinen Studio Martzu.
Kansallispuvusta (tai pitäisikö sanoa fantasiapuvusta) on Sadulla näkemys, mutta puvun suunnittelija ja tekijä on vielä hakusessa.
Koska varsinaiset kilpailuvaatteet ovat vielä luomatta, Satu ottaa mielellään vastaan vinkkejä kisavaatteista kuin myös tekijöistäkin ja on kiinnostunut keskustelusta vaateasioiden tiimoilta.

Satu nähtiin sunnuntai-iltana myös tv-ohjelmassa ”Se on siinä”

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tuleeko blogiinne heti tieto siitä kun misssuomelle on puvut valmiina ja minkalaiset puvut?

Annaliisa kirjoitti...

Kyllä, annamme tietoa puvuista heti, kun se on mahdollista.