sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Finalistiprofiili 5: Susanna Turja


Susanna Turja, 21-vuotias aito vaaleahiuksinen suomalainen kaunotar maailmalta. Hän on 172 cm pitkä, painaa 57 kg ja asuu nykyään Helsingissä. Hän saapui tänne pysyvästi iloksemme syksyllä, Ruotsin mailta vanhempiensa juurille. Asuu nyt tätinsä kanssa ja keskittyy itsenäisesti opiskelemaan suomen kieltä, isiensä ja äitiensä kieltä. Hänen toinen kotikielensä on ruotsi. Susanna ei ole ennen osallistunut missikisoihin eikä ole ollut edes mallina.

Susanna sanoo, ettei vielä ole elämässä mitään suurinta saavutusta, mutta nämä 2 viimeistä kuukautta ovat olleet kivoja, mielenkiintoisia ja omalla tavalla saavutuksia. 10 vuoden päähänkään hän ei osaa kurkistaa elämässään, hän sanoo, ettei oikeastaan tiedä mitä silloin on, mutta toivoo, että on silloin onnellinen ja tekee mitä tykkää tehdä.

Joanna Väre (MS07 2.pp) on hänen suosikkimissinsä. Susanna ei paljon tiedä Suomen misseistä eikä muistakaan maailmalla. Joanna on hänen kaverinsa ja siksi suosikkinsa, koska tämä on aito ja luonnollinen ihminen. Susannalla ja Joannalla on myös sama harrastus eli hevoset. Susanna kertoo harrastavansa nimittäin raviurheilua, hänen isänsä on valmentaja. Hän harrastaa myöskin sukellusta ja valokuvausta. Kesällä Susanna osti paremman kameran ja kiertueella mielellään kuvailee, jos joku tytöistä pyytää ottamaan kuvia.

Tämä suloinen, herttainen numero 5 hymyilee heti kun näkee kameran, hän hymynsä ei hyydy edes missirivin seisoessa puolituntia lehdistön edessä, vaan hymy tulee aidosti, ei mitään väkinäistä tai teennäistä, vaan aitoa oikeaa missihymyä. Susannan herttaisuus välittyy myös puheessa, kohtaamisessa, huumorintajunsa on yllättävän kujeilevan kieroa, kuten itse sanoisi omaavansa oudon huumorintajun. Hymy ulottuu silmiin asti ja hän on mukana täydellä sydämellään.

Susanna lupaa treenata ja tehdä paljon töitä, että mittansa olisivat hyvät, jos hän pääsee edustamaan Suomea kansainvälisiin kisoihin. Suomen kieltä hän lupaa harjoitella puhumalla sitä paljon. Tuomareille ja äänestäjille hän haluaa lähettää terveisiä, että haluan oppia äidinkieleni, suomen kielen kunnolla, sillä kahden maan kansallisuus tekee minusta kaksikielisen. Ruotsissa vietetyt vuodet ovat vain plussaa ajatellen Susannan esiintymistä maailmalla, Suomen lippujen alla.

2 kommenttia:

Tarja Pölkki kirjoitti...

Oi kuinka kauniisti kirjoitettu, mutta niin on tyttökin! Hän on oikeasti AITO nuorinainen, jolla on arvot kohdallaan. Hän ei mene kyynärpäät edellä mihinkään. Tosin hänen täytyy oppia sekin "taito" mikäli hän aikoo pärjätä maailmalla. Nyt meidän täytyy vaan avittaa hänet voittoon - ÄÄNESTÄMÄLLÄ numero 5 Susanna Turja

Eini kirjoitti...

Kiitos Tarja <3
Minut ainakin Susanna hurmasi täysin ja en voinut kuin ihailla hänen herttaisuutta, aitoutta, hymyä ja hyvää tuultaan aina kun kohdattiin. Susannaa tietää, mitä hänen pitää tehdä ja tekee sen kyllä täydestä sydämestään. Kyynärpäitä pitäisi varman hioa, mutta likka hurmaa muutenkin, niin tarvitseeko hänen? Hänet kyllä huomataan, olemalla vain mitä hän on, sitä hänelle sanoinkin usein - älä koskaan muutu :) .