tiistai 17. helmikuuta 2009

Finalisti-profiili 2: Linda Wikstedt


Viime vuosi oli helsinkiläisellä Linda Wikstedtillä täynnä hänen elämänsä suurimpia tapahtumia. Linda kirjoitti keväällä ylioppilaaksi ja hän muutti omaan asuntoon, mikä merkitsi myös itsenäistymistä. Kesällä Linda osallistui Miss Maailma Suomi-kilpailuun ja sijoittui 1. perintöprinsessaksi. Koska voittaja estyi osallistumasta Miss World -kilpailuun, lähti Linda edustamaan Suomea Etelä-Afrikkaan joulun alla. (Blogissa on aiemmin juttu Lindan kisamatkasta.)

Linda uskoo nyt yhdeksi edukseen kisakokemuksen kansainvälisessä kauneuskilpailussa. Muiksi valteikseen Linda sanoo ulos päin suuntautuvan luonteensa ja kunnianhimoisuutensa sekä myös sen, että hän nauttii kilpailemisesta. Kiireisiäkään kisapäiviä Linda ei koe rasitukseksi.
Koska Linda nauttii esiintymisestä, eipä siis ole ihme, että hän aikoo nyt keväällä pyrkiä teatterikorkeakouluun. Lindan vahvuuksia on myös laulaminen, jota hän on harrastanut pienestä asti. Lisäksi hän on liikunnallinen: harrastuksista löytyy niin tanssi kuin punttisali. Lindalla on myös näyttelijälle sopivaa herkkyyttä. Esiintymistaitoa on lisäksi karttunut mallintöissä, joita Linda haluaakin tehdä mahdollisimman pitkään. Lindan taidoista onkin hyötyä kansainvälisissä kauneuskilpailuissa, sillä ohjelmassa on myös modelshow ja tanssitaitoa tarvitaan finaalin avajaisnumerossa. Nautittavan luontevasti häneltä sujui Miss Suomi-finalistien virallisissa kuvauksissa kameran edessä poseeraminen. Varsinkin Miss Universum-kisassa virallisten kuvien osuus on suuri, joten tuota taitoa tarvitaan. Ja hyöriväthän siellä kuvaajatkin jatkuvasti kilpailijoiden ympärillä.
Toisena opiskelumahdollisuutena Linda pitää tradenomiksi opiskelua, sillä myös liikeala kiinnostaa.
Ulkonäön valttina hänellä on tummien hiusten ja vaaleanvihreiden silmien vastakohtaisuus.

Kymmenen vuoden kuluttua Linda näkee itsensä mieluisassa työssä, hän on naimisissa ja hänellä on myös lapsia. Niin ja hän tekisi edelleen silloin myös mallintöitä. Hawaijin matkakin olisi jo elämässä toteutunut.

Esikuvamissinä Lindalla on Miss Suomi 2000 Suvi Miinala (nykyään Tiilikainen), koska Suvi on tehnyt työnsä hyvin ensin missinä sekä sen jälkeen suosittuna mallina.
Linda ei muistanut, että hänen syntymävuotensa Miss Suomi on myös tumma kaunotar: Åsa Lövdahl.

Onnittelemme Lindaa 1.3., sillä Linda täyttää finaalipäivänä 20 vuotta.

Ei kommentteja: