perjantai 20. helmikuuta 2009

Finalistiprofiili 7: Annika Fagerström


Annika vietti synttäreitä 31.12. ja täytti 22 vuotta. Hänen silmiin kun katsoo, niin voisi laulaa...ymmärrän sen! Hän on hurmaava aikuinen nainen, joka on varma itsestään, mutta ei liian ylpeä mistään kohtaan. Siitä varmuudesta kertoo yksityisyrittäjyys, joka alkoi 4 vuotta sitten 18-vuotiaana hiusalan parissa. Tämä onkin Annikan mielestä hänen suurin saavutus elämässään tähän mennessä.

Turussa asuvan Annikan puheesta kuulu selvä turkusen murre ja ruotsinkielisyys ei ole esteenä puheessa mihinkään suuntaan. Alunperin Annika kertoo olevansa kotoisin Inkoosta. Päätyneen Tammisaaren kautta Turkuun.
Harrastuksiin kuuluu koiran kanssa lenkkeily. Hän haluaisi oppia laittamaan ruokaa, matkustella ja näkee itsensä 10 vuoden päästä asumassa ulkomailla jossakin suuressa Villassa perheen kanssa ja entisenä Miss Suomena.

Annikalla ei ollut paljon kokemusta missikisaamisessa ja haki sitä Miss Suomi 09-osakilpailuista, voittikin ne peräti 4 eri kertaa! Hän oli myös mukana Model 08-finaalissa. Esikuvansa misseistä on Jenni Dahlman-Räikkönen, sillä tämä on upea ja menestynyt nainen. Oman syntymänvuoden Miss Suomea hän ei muistanut, mutta veikkasi aika lähelle vuotta 1988 Nina Björnströmiä. Oikea vastaus oli 1986 Tuula Polvi, Universumeissä viidenneksi sijoittunut missimme, tästä tiedosta Annika oli hyvin mielissään.

Annikan mielestä kansan ja tuomareiden pitäisi äänestää häntä siksi, kun on hän edustava ja näyttävä nainen. Hän antaisi hyvin positiivisen kuvan Suomesta, olisi hyvä roolihahmo lapsille ja nuorille, koska omaa hyvät ja terveelliset elämäntavat sekä on myönteinen ote asioihin.

Hän pyrkisi kehittämään Miss Suomen työtehtäviä enemmän nuoriin ja lapsiin kohdistuvaksi työksi, heidän aktiviteettiä muuhun kuin rällästämiseen. Edustustehtävissä enemmän erilaisia tilaisuuksia, joilla saadaan missi-imagoa ylöspäin. Hänellä itsellä on paljon kokemusta muotinäytöksissä ja mallin tehtävistä, joista uskoo olevan apua Miss Suomen tehtävissä.

Annikaa pystyy suosittelemaan Miss Suomeksi päättäväisen luonteensa sekä kritiikkiä rakentavasti ottavana ja sopusuhtaisena aikuisena naisena. Annikan silmien tuikkeella ja hymyllä pärjää tilanteessa kuin tilanteessa!

Ei kommentteja: