tiistai 24. helmikuuta 2009

Tulta ja vettä - missit bikinikuvauksissa !


Viime tiistaina kuvattiin misseistä suhteellisen paljon mediassa kohua herättäneet bikinikuvat jossa tytöt esiintyvät vedessä ja tulipatsaiden ympäröiminä. Mielipiteitä on vaihdettu siitä ovatko kyseiset kuvat jo liian seksikkäitä ja ovatko missit liian laihoja jne. jne.

Allekirjoittanut otti mm. kaikki iltapäivälehdissä nähdyt kuvat ja kommentoin niitä tässä nyt muutamalla sanalla, oikaisten ehkä samalla muutamia lieviä väärinkäsityksiä.

Ensinnäkin median kirjoituksista sai helposti sellaisen kuvan että kyseessä oli missien valokuvaussessio jossa tytöt poseerasivat nimenomaan allekirjoittaneelle. Tosiasiassahan ottamani kuvasarja käsitti ns. making-of -kuvia televisiokuvauksista, eli missit esiintyivät nimenomaan televisiokameroille eivätkä valokuvaajalle. Nähdyt valokuvat ovat vain dokumentointia kyseisestä esiintymisestä, ne on otettu television kuvausryhmän takaa niin että itse liikkuvan kuvan kuvaaminen ei häiriintynyt.

Useat "poseerauksilta" näyttävät kuvat olivat siis ohimeneviä nopeita tilanteita joissa missit tanssivat tai liikkuivat muuten vauhdikkaasti. Näistä kohdista media olikin poiminut sitten tilannekuvia joiden perusteella arvioitiin sitä ovatko missit jo "liian laihoja" tai muuta vastaavaa.

Siitä asiasta on varmasti kaikilla oma mielipide, mutta katsomalla lähes mitä vain muita kuvia heistä voi todeta että luut eivät "törrötä" tai mitään muuta vastaavaa mitä tällaisista tilannekuvista voidaan poimia jos niin halutaan. Tämänvuotinen missikymmenikkömme on upea kaikin puolin, kasvoiltaan, vartaloiltaan kuten myös luonteiltaan.
Itseäni henkilökohtaisesti huvittaa se asia että aivan alussa kymmenikön esittelyn jälkeen useat kommentit olivat sen suuntaisia että missimme ovat aivan liian lihavia, nyt siis mielipide on että ovatkin liian laihoja? Keskimäärin ajatellen he taitavatkin siis olla ihan "sopivia"..

Joka tapauksessa tytöillä itsellään oli todella hyvä ja innostunut henki päällä kyseisissä bikinikuvauksissa ja kuvia katseltiin ja ihasteltiin myöhemmässä vaiheessa yhdessä heidän kanssaan tietokoneen näytöltä.
Pitää myös muistaa että tällainen hieman seksikkäämpi "rooli" oli vain tässä kyseisessä kuvauksessa ja tytöt osoittivat osaavansa myös sen puolen, asian voi varmasti todeta ensi sunnuntain finaalilähetyksestä. Tämä oli vain yksi neljästä kuvauksesta joista tulemme näkemään nauhoitettua materiaalia finaaliohjelmassa, missimme pääsevät näyttelemään hyvinkin erilaisia rooleja lopullisessa ohjelmassa. Kannattaa tosiaan katsoa!

Kuvapankkimme julkisella puolella on nyt myös setti kuvia kyseisistä bikinikuvauksista, myös mediassa näkemätöntä materiaalia josta näkee myös enemmän paikalla olleita lavasteita jne.

Siirry katsomaan kuvia tästä linkistä »

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, että ollaan herätetty hieman enemmän huomiota kuin aikaisempina vuosina. Missikisat eivät taida sittenkään olla kuolemassa! Suuressa maailmassa tällaiset kisat ovat paljon enemmän liiketoimintaa eli meillä ollaan vasta menossa siihen (oikeaan) suuntaan. Jotkut ihmiset ovat keskimääräistä laihempia, mutta kyllä nämäkin missit 15 vuoden kuluttua lienevät muutaman kilon tukevampia. Jos Riitta Väisänen tuntisi Lindan syömistavat niinkuin minä tunnen niin tuskin kehottaisi syömään enemmän, toteaisi vain, että ihmiset ovat erilaisia myös ruumiinrakenteeltaan. Lopuksi täytyy vielä todeta, että ei taitasi iltapäivälehdiltä löytyä riittävän isoa kirjaisinkokoa lööpeillensä eikä vanhoilta missimammoilta riittävän paheksuvia ilmeitä jos ihan oikeasti tapahtuisi jotain "paheksuttavaa" .

Anonyymi kirjoitti...

Olen itsekin hieman huvittuneena seurannut tätä ip-lehtien keskustelua. Tietenkin he ovat valinneet kaikista kuvista ne, joissa tytöillä on taivutus kesken ja luut näkyvät eniten. Sitten vedetään raflaavat otsikot missien laihuudesta, saadaan ihmiset päivittelemään ja ostamaan lisää ko. lehteä.

Itse kuvista voin sanoa, että ne ovat jälleen loistavaa tasoa ja todella mukavaa nähdä jotain muutakin kuin niitä vanhoja studiossa otettuja missiposekuvia. Hyvää työtä, Hans! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen merkintä valokuvaajalta. Tämä blogimerkintä hieman selventää kuvista vellonutta keskustelua, mutta ei selitä kokonaan sitä, miksi huonoimmat kuvat edes päätyivät lehdistölle.

Millainen on kuvaajan ja missiorganisaation vastuu ulos lähetettävien kuvien laadusta? Eikö se paha media lopulta julkaise vain sellaisia kuvia, jotka em. tahot ovat hyväksyneet ja lehdille julkaistaviksi välittäneet? Jos kuva on selvästi epäonnistunut, niin mikä pakko se on antaa ip-lehtien käyttöön? Kun ensimmäisen kerran katsoin kuvagalleriat lehtien sivuilta, ihmettelin sitä, miten kuvissa on saatukaan mielestäni sopusuhtaiset finalistit näyttämään niin luonnottomilta. Kuitenkin kuvapankkinne puolelle on valikoitu ne onnistuneimmat otokset.

Itse olen valokuvaajana hyvinkin tarkka siitä, millaisia kuvia nimelläni julkaistaan. Olisi vaikeaa kuvitella tilannetta, jossa luovuttaisin medialle kuvan, jonka vuoksi kuvattava joutuisi hänelle epäedulliseen tilanteeseen, kuten osassa missikuvista on selvästi käynyt. Tällaisessa tilanteessa myös taitoni ja arvostukseni valokuvaajana olisi vaakalaudalla.

Myöhemmin Iltalehdessä missit eivät enää olleetkaan kovin ihastuneita näihin kuviin, vaan joutuivat selittelemään suhdettaan omaan kehoonsa. Taas lisää huonoa julkisuutta misseille, mutta who cares, mukavastihan tästä kokonaisuutena tuli näkyvyyttä. Täytyy vain todeta, että paljon on valtaa valokuvilla siihen, miten ihmiset nähdään mediassa.

Eikä se "media" poimi kuvia, vaan valokuvaaja itse.

Anonyymi kirjoitti...

Rumat bikinit,housu-osa on kammottava.Liian tiukat rikkoo linjat.

Näyttäisi siltä että silikonit pitäisi olla useammalla.

valokuvaaja ei ole ollut oikein tilanteen tasalla. Puitteet olisi hyvät mutta taitoa puuttuu.

admin kirjoitti...

Kuvista noussut kommentointi on kieltämättä saanut aikamoiset mittasuhteet, nimenomaan tämä "laihuuskeskustelu".

Sehän oli selvää että onko-seksiä-liikaa -keskustelua tulee, sitä varmaan osattiin odottaakin.

On totta että muutama kuva noista olisi voinut jättää julkaisemattakin kun tietää tämän kuvion miten asia nyt meni, itse asiassa aluksi ajattelinkin julkaista vain yhden kuvan per tyttö, olisihan se homma tullut silläkin selväksi.

Kuitenkin annettiin etukäteen sellaista viestiä että olisi hyvä saada useampia kuvia joten sinne tuli sitten isompi nippu per tyttö.

Eipä tullut itse asiassa mieleenkään että jos jokin lehti julkaisee vain yhden kuvan per tyttö, olivat toimittajien valinnat muutaman kohdalla sellaisia kuin olivat. Myönnän, olen vielä joissain asioissa liian sinisilmäinen median suhteen. :)

Noh, seuraavalla kerralla ollaan viisaampia ja vaikka rajoitetaan rajusti sitä valinnan mahdollisuutta jos siltä tuntuu.

Tytöt olivat itse selanneet kaikki kamerasta tulleet kuvat etukäteen ja hyväksi todenneet, mukana katsomassa oli myös vielä hallitseva Miss Suomi joka piti kuvia myös todella hyvinä. Se oli siinä vaiheessa riittävä signaali itselle, nämä tytöt kun osaavat olla omia kuviaan kohtaan kriittisempiä kuin mikään kuvaaja.

Mitään sen tyyppisiä kommentteja joissa joku kuva pitäisi jättää julkaisematta ei kuulunut, kommentit koskivat ehkä jotain hiusten sekaisuutta tai meikin valumista jne. Mistään luista ei kommentoinut kukaan yhtään mitään. Jos sitä olisi tapahtunut niin kuvia olisi sitten varmasti valittu tarkemmin.

Mukana katselussa olivat myös kaikki nämä "kohukuvat" joissa "luut näkyvät", toki vielä paljon enemmänkin ko. tyyppisiä kuvia kuin mitä julkisuudessa on nähty. Kellään meistä tullut edes mieleen että kuvista alkaisi sen suuntainen keskustelu jossa media haastattelee taas erilaisia asiantuntijoita kommentoimaan tyttöjen painoa, edes näkemättä heitä luonnossa.

Nämä tytöt kun ovat luonnostaan erittäin hoikkia ja syövät täällä kiertueellaan paljon enemmän kuin vaikkapa itse olen syönyt, niin käsittämätöntä kuin se onkin. Taisi joku mediassa kehottaakin tyttöjä syömään enemmän mutta useita päiviä tyttöjen seurassa olleena olleena voin todeta että se ei ole enää mahdollista kovinkaan järkevästi.

Tyttöjen jälkeenpäin mediassa nähdyt kommentitkin kuvista ovat myös poimintoja isommasta kokonaisuudesta, sopivasti näitä kommentteja valitsemalla saadaan juttua väritettyä haluttuun suuntaan niin kuin kaikki median toiminnasta tiedämme.

Viimeksi tänään selailtiin finalistien kanssa kaikkea matkan varrella otettua kuvamateriaalia ja kyllä nämä kuvat olivat edelleen vahvasti tyttöjen suosiossa. Myös kansainvälisiltä missifoorumeilta tullut palaute on todella positiivista joten asiassa en näe sen suurempaa ongelmaa. Olen myös saanut todella paljon henkilökohtaista palautetta ihmisiltä jotka eivät ymmärrä lainkaan näiden kuvien synnyttämää kohua.

Eipä siitä sitten kannata suurempaa stressiä ottaa, kaikkia kun ei voi kuitenkaan miellyttää.

No huomenna tytöt nähdään sitten vastaavassa tilanteessa liikkuvassa kuvassa ja luulenpa että nämä keskustelut alkavat sitten sen myötä hiipua. Täysin vastaava kuviohan nähtiin viime vuonna kun samantyyppiset kuvat julkaistiin.

Eli ei muuta kuin kuvataan lisää, hyviä kuvauksia sinullekin toivottaa Hans L.

admin kirjoitti...

> ...taitoa puuttuu.

:D

Tuo on kyllä totta! Sitä puuttuu vielä aika paljonkin, mutta eikös se sitten tästä kun kuvaillaan lisää.