keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Finalisti-profiili 3: Heli Kuhlberg


Heli Kuhlberg kisaa kilpailunumerolla kolme. Vaatetusalan artesaani kertoo silmät loistaen kuinka hän on lapsesta asti ollut hulluna piirtämiseen. Äiti on saanut kutsua piirtelemässä olevaa tyttöä monta kertaa syömään ja vastaus on joka kerta ollut sama "Ihan kohta". Heli on ollut aina kiinnostunut kaikesta mikä liittyy kauneuteen ja muotiin ja kymmenen vuoden kuluttua hän näkeekin itsensä urassa mikä liittyy vaatetusalaan. Mutta eivät tulevaisuudennäkymät tähän jää, sillä myös kosmetologin ja parturikampaajan opinnot kiinnostavat. Kuin myös stailaajan.

Politiikkakaan ei ole poissuljettu vaihtoehto. Heli näkisi itsensä mieluusti myös politiikassa mukana vaikuttamassa yh-äitien tilanteeseen.


Heli puhuu vakuuttavasti. Häntä kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä, miten suomalaisia pidetään aina hiljaisina ja ujoina. Tämä tyttö ei ole kumpaakaan vaan kaikesta kuulee, että Heli on ollut paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Vuosien kokemus asiakaspalvelusta on opettanut Helille kärsivällisyyttä ja hän kokee olevansa hyvä asiakaspalvelija. Loistavat sosiaaliset taidot ovatkin yksi avaintekijöistä kansainvälisisä kilpailuissa. Hiljaisiksi jäävät eivät pärjää. Heli ei taatusti olisi tuppisuuna missään tilanteessa.


Miss Suomi valitaan tänä vuonna yleisöäänestyksellä. Heli uskoo, että Suomen kansa kiinnostuu missikisoista nyt aivan uudella tavalla, koska heillä on valta valita ensimmäistä kertaa kisojen historiassa Miss Suomi. Helistä olisi aivan uskomatonta olla Miss Suomi tietäen, että juuri yleisö on valinnut hänet. Tuomarien tärkeyttäkin Heli kuitenkin korostaa ja uskoo, että semifinaalituomaristo valitsi parhaat mahdolliset tytöt, joilla kaikilla olisi hyvät edellytykset selvitä tehtävistään Miss Suomena. Hän itse on avoin kaikille työtehtäville mitä Miss Suomena kohtaisi ja tekisi parhaansa ulkomailla. Heli uskoo pärjäävänsä reippaan ja puheliaan luonteensa ansiosta. Miss Suomi –kisaa Heli arvostaa todella paljon ja uskoo kisojen olevan loistava mahdollisuus saavuttaa vaikka ja mitä.


14-vuotiaana mallintyöt aloittanut 22-vuotias Heli on saanut aiempaa kisakokemusta osakilpailuista ja viime vuonna hän oli semifinaalissa asti, vaikka joutuikin jättämään kisat kesken elämäntilanteessa tapahtuneen muutoksen takia. Esikuvanaan missimaailmasta Heli pitää Karita Tuomolaa, joka ei koskaan ole antanut itsestään julkisuudessa huonoa kuvaa. Heli on syntynyt vuonna 1986 ja kyseisen vuoden Miss Suomi ei ole tiedossa. No, sehän oli Tuula Polvi, joka menestyi hyvin Miss Universum -kilpailussa, ollen 4. perintöprinsessa.


22-vuotiaana Heli kokee, että suurimmat saavutukset elämässä ovat toivottavasti vasta tuloillaan, mutta yhtenä suurena saavutuksena pitää, että on saanut opiskelunsa kunnialla päätökseen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Heli on ihana ja juuri sopiva missiksi myös kansainvälisesti