sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Finalisti-profiili 6: Katariina Orimus


Finalistien esittelyvuorossa on tänään numerolla kuusi kilpaileva Katariina Orimus.

Viime keväänä muotinäytöksessä huomasin valloittavasti hymyilevän Katariinan. Kehoitin häntä osallistumaan missikisoihin. Kesällä Katariina nähtiinkin sitten Miss Tampere Open -kisassa ja hänet valittiin 1. perintöprinsessaksi. Kisakokemus karttui myös Miss Suomen osakilpailuissa. Miss Suomi -kisa onkin Katariinalta sujunut liiemmin jännittämättä.

Valtikseen Katariina sanoo juuri tuon hymynsä. Niinhän se on. Tuskin Katariinasta on juttua tai haastattelua, jossa ei häntä määriteltäisi valloittavasti hymyileväksi. Usein hänelle myös siitä mainitaan, kuten minäkin.

Kisaamisessa Katariinaa ei arveluta esiintyminen bikineissä: "Kesällä rannalla saattaa olla 200 ihmistä ja olenhan minä sielläkin bikineissä!"

Avoin ja pirteä Katariina harrastaa lenkkeilyä, kilpailuun valmistautumisellekin mitä parasta mielen ja kehon virkeyttä ja siinä ehkä syy, miksi Katariina onkin lähes aina hyväntyylinen. Häntä ei varmasti pitkäkään kilpailumatka rasita. Valmistautumiseen on nyt kuulunut hieman kovempaa treeniä ja on pitänyt katsoa mitä syö.

Tamperelainen Katariina opiskelee parturi-kampaajaksi. Yläasteen jälkeen Katariina mietiskeli opiskeluvaihtoehtoja ja päätyi loppujen lopuksi lukion sijaan ammattikouluun. Koska unelma-ammattia ei ole vielä löytyneet, eivät koulut jää Katariinalla tähän. Koska jatko-opiskelupaikka on vielä mietinnässä, niinpä Katariina ei tulevaisuuden näkymistään osaa vielä sanoa enempää kuin että saisi elää pitkän terveen elämän ja tulevaisuuden kuvaan toki kuuluisi myös oma perhe. Ja matkustella Katariina haluaa: Goa olisi kiinnostava matkakohde.

Katariinan perheeseen kuuluvat vanhempien lisäksi isosisko ja bokseri, Katariinan lenkkikaveri.

Katariinan mukaan Miss Suomi on hyvä esimerkki nuorille naisille ja edustaa Suomea hyvällä maineella kansainvälisissä kilpailuissa.

Uudet kokemukset kiehtovat Katariinaa. Kauneuskilpailuissa Katariina aina haluaa katsoa, miten pitkälle omat rahkeet riittävät. Sen me näemme 3.2.

Ei kommentteja: