sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Semifinalisteilla rankka päivä!



Jos joku näki valon pilkottavan Hotelli Arthurin ikkunoista kello 03.00 lauantai-aamuna, niin kyseessä ei ollut todennäköisesti illan virkku elokuvankatsoja vaan kenties tuleva Miss Suomi!


Ensimmäiset kandidaatit heräsivät kolmen maissa meikkaukseen semifinaalia varten! Ei ihme, että Ulla Mattsson haukottelee makeasti istuessaan hotellin ravintola-saliin lähes kaksitoista tuntia myöhemmin. Vaaleakiharainen Ulla on hätkähdyttävän kaunis, mutta tällä kertaa paikka finaalissa ei auennut. ”Olin mukana kokeilumielellä ja etsimässä uusia haasteita. Pääsin kahdenkymmenen parhaan joukkoon ja nyt ei vaan haettu tällaista blondia”. Vieressä istuva, niin ikään kahdenkymmenen kauneimman joukossa ollut nakkilalainen Johanna Hasa vakuuttelee myös reippaasti, ettei putoaminen harmita ”Taso oli niin kova tänä vuonna ja olen todella tyytyväinen että pääsin näin pitkälle”.


Valmistautumiselle kilpailuun ei jäänyt tällä kertaa hirveästi aikaa. Veikeästi hymyilevä Johanna on viikon ajan katsellut mitä syö, sillä tieto semifinaalipaikasta tuli vasta viikko sitten. Ullakaan ei hirveästi suunnitellut kilpailuun menemistä etukäteen, mitä nyt ”kynnet tuli hoidettua”. Peli on kovaa, mutta luovuttamista kumpikaan ei suunnittele. Uskokaa minua, näistä tytöistä kuulemme vielä!

Ei kommentteja: