tiistai 29. tammikuuta 2008

Finalisti-profiili 8: Mariel Mettälä

Tasan 20 vuotta sitten Nina Björnström kruunattiin Suomen kauneimmaksi. Matkatessaan Taiwaniin Miss Universum –kisoihin, Nina hurmasi kisan koreografit ja tanssi kisojen avausnumerossa eturivissä. Kisan koreografi huusikin muille kisailijoille ”Ottakaa mallia Miss Suomesta, hän osaa tanssia”. Tanssia osaa myös tämän vuoden finalisti, Mariel Mettälä, tyttö numerolla kahdeksan. Liikkuminen lavalla on luontevaa, vailla jännitystä ja yliyrittämistä. Sanomattakin on selvää, että tämä tyttö ei tanssisi Miss Universum –kisojen avausnumerossa takarivissä. Kisatkin pidetään tänä vuonna samassa maanosassa kuin 20 vuotta sitten.

Mariel on 22-vuotias, Tampereelta kotoisin oleva postinjakaja. Silloin tällöin tulee tehtyä myös pr- ja mallikeikkaa. Perheeseen kuuluu äiti ja isä, sekä kaksi isoveljeä ja yksi pikkusisko. Harrastuksia ovat tanssin lisäksi pilates, salilla käynti, talvisin lautailu ja kesäisin tulee harrastettua vähän mitä milloinkin. Kiireisen tytön aikatauluihin ei tällä hetkellä opiskelu sovi, mutta tulevaisuuden toiveissa on ravintoterapian opinnot, mitä Mariel jo nyt opiskelee itsekseen.

Marielille on kertynyt jo kisakokemusta ulkomailta. Viime vuonna hän edusti Suomea Miss Hawaiian Tropic –kisassa Las Vegasissa, sekä viime joulukuussa käydyssä Miss Bikini International –kisassa Shanghaissa. Mariel sanoo saaneensa varsinkin jälkimmäisestä kisasta runsaasti kokemusta ja huomanneensa kuinka tärkeä asia kommunikaatiotaito on. ”Suomalaiset ovat niin epäsosiaalisia” Mariel parahtaa, kun kysyn häneltä miten tulisi valmistautua kansainvälisiin kisoihin? ”Maailmalla ei voi pärjätä, jos jää seinäruusuksi”. Tottahan tuo on. Kuka muistaisi missiä, joka nyhjää nurkassa ja ujostelee lavalla ollessaan. Ujoa ja epäsosiaalista Marielista ei saa tekemälläkään. Ilmeikkäät kasvot suorastaan loistavat, kun hän kertoo elämästään ja onkin helppo uskoa, että Marielin sosiaaliset taidot ylittävät kaikki kielimuurit. Kiinassa kisatessaan Mariel hurmasi tuomarit ja järjestäjät siinä määrin, että nämä esittivät kisakutsun Afrikkaan. Mariel katsoo kuitenkin Miss Suomi –kisan kortit loppuun asti, ennen kuin päättää mitä tehdä kisakutsun kanssa.

Kun Marielin kanssa juttelee, huomio kiinnittyy ensimmäisenä suuriin, kauniisiin silmiin. Miss Suomi –semifinaalin tuomarit hän uskoo hurmanneena omalla persoonallaan ja erikoisella ulkonäöllään, joka ei ihan heti tuo mieleen suomalaista eloveenatyttöä. Persoonaa ja karismaa Marielissa riittääkin. Näyttäessäni kuvaa hallitsevasta Miss Universumista, Mariel nauraa ”Ei mitään hajua, sanotaan vaikka Lucy Liu”.

Mariel on kokenut elämässään myös rankkoja hetkiä. Pari vuotta sitten tapahtunut vakava onnettomuus on saanut Marielin arvostamaan maailmaa ja elämää täysin uudelta kantilta. Senpä takia kysymykseeni ”Mistä saavutuksesta olet elämässäsi ylpein?” en saakkaan perinteistä vastausta esim. ylioppilaslakista tai selviytymisestä Miss Suomi –kisan finaaliin.
Mariel on ylpeä siitä, että on selvinnyt hengissä elämänsä vaikeimmasta koettelemuksesta.

Ei kommentteja: