sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Onko pituus tärkeää missille?

Perjantaina, päivää ennen Miss Suomi –semifinaalia istumme kahvilla Hotelli Arthurin ravintolassa Helen Karimin kanssa keskustelemassa kilpailuun valmistautumisesta. Helen on 23-vuotias oikeustradenomi-opiskelija Jyväskylästä ja on juuri saapunut isänsä kanssa Helsinkiin tarkoituksenaan yöpyä Arthurissa ja olla seuraavana päivänä yksi kymmenestä Miss Suomi –finalistista.

Helen ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä: viime vuonna hän oli samassa tilanteessa Miss Suomi –semifinalistina ja kahden viime vuoden aikana hän on kasannut kirjahyllyynsä vaikuttavaa 17 pokaalin kokoelmaa kiertämällä eri kauneuskilpailuja. Ja niitähän Suomessa riittää: Veturi-neito, Suomen Neito, Miss HotRod, Pitsimissi… Onpa voittojakin jäänyt haaviin: Helen on hallitseva Keski-Suomen Neito. Tuorein voitto on vajaan viikon takaa Varkauden Miss Suomi –osakilpailusta.

Jos osakilpailussa palkitaan se, kenellä on parhaat ”osat”, on Helen syystäkin semifinaalissa. Hän on suoraryhtinen ja hyväkäytöksinen, puhuu huolitellusti ja katsoo silmiin vastatessaan. Vartalo on silmiinpistävän hoikka, kasvot ovat eloisat ja kaunis hymy ulottuu korviin asti. Ruskeat silmät tuikkivat iloisesti puheen lomassa ja hiukset kiiltävät kuin viimeistä päivää. Huomenna hiukset tosin saavat kiiltää vielä enemmän ja siitä pitää huolta Helenin henkilökohtainen kampaaja, joka tulee Tampereelta saakka. Kampaajan on nutturakampauksella tarkoitus varmistaa myös se, ettei Helen huku rivistöön. Niin, yhtä osaansa Helen ei voi treenata. Helen on missiksi Suomen mittapuiden mukaan alamittainen, 165-senttiä ei ole missille kovin paljon. Pituus vai pitäisikö ennemminkin sanoa lyhyys, on Helenin suurin ongelma.

Tuomarit ovat usein armottomia: alle 168-senttisiä ei ole päässyt finaaliin viime vuosina kuin yksi, Jaana Aho oli 166-senttinen vuonna 2004. Finaalilla on kuitenkin pr-arvoa sen hyvin tietävälle Helenille. ”Minua harmittaa se, etteivät suomalaiset missit osaa promota itseään”, Helen huokaa. Ja on oikeassa. Turhaahan sitä on valitella lehdissä, ettei ole töitä jos ei ole valmis tekemään työtä niitä hankkiakseen. Helen on tahtonainen: hän ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään vaan on työllistänyt itsensä misseille kuuluvilla töillä, kuten missien kuuluukin. Puhelin ei soi liian usein itsekseen. On oltava aktiivinen, markkinoitava itseään yrityksille. ”Hei, olen Helen Karim ja tulisin teille töihin!”. Tällaisen potentiaalin päälle luulisi tuomaristonkin ymmärtävän. Ja esiintymistaidon! Helen on hyvä lavalla ja nauttii siellä olemisesta, mutta sitä ei voi näyttää tuomaristolle, sillä semifinaalissa ei ole lavaosuutta. Se on suuri puute, Helenin mielestä ehkäpä suurempi kuin muutaman sentin puuttuminen vaaditusta.

Mutta, missituomaristo on armoton tälläkin kertaa, ja Helen laittaa lauantai-illalla tekstiviestin ”Moi! Ei päästy taaskaan eteenpäin semeistä, oon auttamattomasti liian lyhyt. T. Helen”. Mutta ei hätää. Jos ihmettelet huhtikuussa Jyväskylän moottoripyörämessujen juontajana toimivaa sirpakkaa naista, niin se on Helen Karim, joka on taas tarttunut oikeaan aikaan puhelimen luuriin ja soitellut oikeille ihmisille. Sellaiselle missille kyllä löytyy töitä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mainio artikkeli Helenistä! Vaikka en hänen faninsa varsinaisesti ole, niin pakko sanoa, että ihailtavaa peräänantamattomuutta. Tämä tyttö jos kuka on ansainnut missi- ja pr-tehtävänsä.