sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Valitaan Miss Lööppi!

Kun Miss Suomi –kisat olivat todenteolla olleet käynnissä pari päivää, alkoi mediassa kärpäsen kasvatus härkäseksi. Kaksi finalisteista osoittautui medialle varsinaisiksi herkkupaloiksi, sillä kummallakin oli jonkunlainen kiinnitys jo lähes unholaan painuneen puolijulkkiksen tanssiryhmässä. Ryhmää on markkinoitu ilmeisen vauhdikkaana ja tämäpä antoi toimituksille aihetta keksiä uusi termi ”seksitanssija”. Nopea googletus antaa intoa suomalaisia nykysanoja metsästävälle: google ei löydä aiheen tiimoilta paria BB-linkkiä lukuunottamatta muuta kuin tammikuissa 2008 tehtyjä juttuja. Itse sana oli keksijöilleenkin varmasti mieluinen - tosin termiä lanseeranneen lehden toimittaja kirjoittaa blogissaan tanssin laadusta: ”tanssivideoissa ei paljasteta mitään kriittistä, vaikka liikehdintä toki eroottista onkin”. Että sellaista seksitanssia! Huhhuh kun tulikin jo kuuma!

Toimittajilla on armoton jutunnälkä ja ilmeisesti pelkät missien horoskooppitiedot eivät tiedä lehdille lööppejä. Skandaalin-huuruisuus on päivän sana: ”Mutta onko verkkosukkahousuissa, mikroissa ja rintaliiveissä tanssiminen sopivaa Miss Suomi -finalistille?” Totuutta kirkastaakseen lehtien nettisivuilla oli katsottavissa pätkiä tanssiryhmän show`sta. Kelpasi siinä sitten kauhistella kilvan, vaikka ”Joidenkin mielestä rohkeampia asuja ja tanssiliikkeitä näkee Onnelassa joka viikonloppu. Toiset taas ovat täysin takajaloillaan tällaisen kohun edessä.” Niin minkä ”kohun”? Muutaman hassun lööpin ja pikkuotsikon? Missejä julkisuuteen valmentaessaan Lasse Norres muistutti kurjien lehtijuttujen päätyvän kalan käärepaperiksi. Kenties huomenna kauppatorilla töölöläisrouvan lohifile pääsee seksitanssijoiden paperiseen syleilyyn?

Missit ovat medialle kiintoisaa kauraa. Television viihdeohjelmien esiin nostamat näennäis-julkkikset antavat toki medialle aihetta miljooniin juttuihin. Heiltä puuttuu kuitenkin se kiintoisa aspekti, jonka misseys tarjoaa. Kakit, Kadit ja Saulit saavat myydä itseään millä hyvänsä, mutta missin pitäisi kuitenkin olla puhdas pulmunen. Kun Idols-tähdellä on ”rankka” menneisyys, se nostaa hänen karismaansa ja oho, löytyy tulkintaakin heti lisää. Kun vaikeuksia elämässään nähnyt ja kokenut yli 168-senttinen ja alle 25-vuotias nainen haluaa missiksi, pitäisi menneisyyden olla lähinnä suomalaista nukkumalähiötä muistuttava. Ai mitä, on tapellut kännissä, hui kamala!

Missit ovat tavallisia suomalaisia nuoria naisia tavallisine taustoineen. Heissä on pikkutytöille yhtä paljon ihailtavaa, kuin television tehtailemissa julkkiksissa tai Jari Sillanpäässä. Jos ja kun Miss Suomi on sitten esikuva nuorille, niin millaisen esikuvan sitten tarvitsee ongelmissaan tempoileva tämän päivän nuori?: tasaisen ihanaista tietään vaeltaneen ylemmän sosiaaliluokan kasvatin, jolle kaikki on tarjoiltu valmiina hopea-tarjottimella vai sijaiskodissa kasvaneen, mutta kirkkaasti hymyilevän ja viehättävän nuoren naisen jonka asiat ovat tänään kunnossa? Tällaisesta kirjoittaminen asiallisesti ja hienotunteisesti voisi olla seuraava askel lööppimissien maailmassa.

2 kommenttia:

NB kirjoitti...

Kiitos kirjoituksesta.
Pyrin omassa blogissani kertomaan missiruljanssista sillä tavalla, että se valaisisi vähän muitakin kuvioita kuin vain kauneuskandidaattien taustoja.
Yölliset terveiset Turusta. Hyppään aamulla Amorellalle neitejä jututtamaan.

Anonyymi kirjoitti...

samaa mieltä artikkelin kirjoittajan kanssa!